18.10.2001
Suomen kirkkokansaa on viime viikkoina opastettu erikoiseen suuntaan. Johtavan kirkollisen Kotimaa-lehden pääkirjoituksissa (28.9. ja 12.10.) on annettu ymmärtää, että luterilaisten kristittyjen ei tulisi eettisissä ratkaisuissaan nojata Raamattuun vaan luonnolliseen ymmärrykseensä. Tästä seuraa päätoimittaja Jaakko Eleniuksen mukaan esimerkiksi se, että ”suurempaa moraalista valoa ja viisautta” kuin Suomen eduskunnan äänestystulos ei vaikkapa ajankohtaisessa homokysymyksessä löydy mistään.
Ellei johtopäätös olisi niin traaginen, se olisi lähes koominen. Onko meidän todellakin ajateltava, että Suomen eduskunnan päätökset edustavat korkeinta löydettävissä olevaa moraalista valoa ihmisten elämässä?
Mainittu opastus on sekä moraalifilosofisten perusoivallusten, Lutherin että erityisesti Raamatun vastainen. Mitä moraalifilosofiaan tulee, on selvää, että kaikki eettiset kannanotot perustuvat jonkinlaiseen ihmiskuvaan ja maailmankatsomukseen. Moraalisia ratkaisuja ei tehdä ikään kuin tyhjiössä. Kristitylle on täysin luonnollista, jopa väistämätöntä perustaa omat eettiset näkemyksensä niille näkemyksille ihmisestä ja elämästä yleensä, joihin hän uskoo. Koska kristityn ihmiskäsityksen ja elämänkatsomuksen tulisi nojata Raamattuun, hänen eettisten ratkaisujensakin tulisi tietenkin nojata Raamattuun.
Tämä ei ole vain joidenkin reformoitujen kristittyjen erikoiskorostus, vaan nimenomaan myös Lutheria inspiroinut perusnäkemys. Tämä käy selvästi ilmi esimerkiksi Lutherin kirjasta Laki ja evankeliumi (SLEY-kirjat 1983).
Raamatussa korostetaan erityisen voimakkaasti sen antamien eettisten ohjeiden sitovuutta kaikessa elämässä. Apostoli Paavali sanoo, että hänen antamiensa, Jeesuksen käskyihin perustuvien, eettisten ohjeiden hylkääminen on Jumalan itsensä hylkäämistä. (1. Tess. 4:1–9) Näin on siitä yksinkertaisesta syystä, että Raamatun eettiset ohjeet ovat Paavalin mukaan Jumalan itsensä antamia.
Suomen eduskunta ja suomalaiset kansaedustajat kykenevät valitettavasti hyvinkin tekemään moraalisesti vääriä valintoja. Ovathan he samanlaisia ihmisiä kuin me muutkin. Kristittyinä meidän tulisi tarkastella sekä omia moraalisia ratkaisujamme että eduskunnan tekemiä Raamatun opetusten valossa.
Raamattu ei tietenkään ole mikään yhteiskuntaetiikan oppikirja, vaan ihmisen pelastuksen kirja. Sieltä löytyy kuitenkin paljon enemmän moraalista valoa kuin yhdenkään eduskunnan päätöksistä. Raamatun tulisi olla kaikkien kristittyjen – aivan erityisesti Lutherilta oppinsa omaksuneiden kristittyjen – korkein auktoriteetti, sekä uskon että elämän kysymyksissä. Se on korkeampi kuin mikään maallinen tai hengellinen esivalta. Jos ja kun esivalta tekee Jumalan tahdon vastaisia päätöksiä, kristittyä on apostolien ajoista asti sitonut yksinkertainen periaate: Jumalaa on toteltava enemmän kuin ihmisiä.
Taistelu homokysymyksessä jatkuu
Eduskunnan tekemässä traagisessa homoratkaisussa taistelu jatkuu vielä pitkään. Kolme päivää ratkaisun jälkeen ministeri Suvi-Anne Siimes ilmoitti Kansan Uutisissa sen, minkä useimmat jo olivatkin arvanneet: Adoptio-oikeus jätettiin parisuhdelain ulkopuolelle taktisista syistä, jotta varmistettaisiin lain läpimeno.
Miten pitkälle tahansa Suomen eduskunta onkin valmis ovelan homopropagandan saattelemana menemään, kristityille on nyt erittäin tärkeää, että kirkko kestäisi painostuksen edessä eikä taipuisi millään tavoin siunaamaan vääryyttä. Kristittyjen on myös syytä entistä tarkemmin katsoa sekä kirkossa että yhteiskunnassa, kenelle he äänensä oikein antavat ja minkälaisia arvoja heidän kannattamansa poliitikot käytännössä suosivat.