Käsikirjavaliokunnan mietintö 2/2007 12.11.1999 asetetun apokryfikirjojen käännöskomitean tekemästä Vanhan testamentin apokryfikirjojen käännöksestä

Puheenvuoro tiistaina 6 päivänä marraskuuta 2007 klo 9.00

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kirkolliskokouskollegat. Muutama huomio tähän keskusteluun. Piispa Pihkalan aikaisempi puheenvuoro valaisi jo tätä kysymystä, ja vielä muutama huomio. Aikoinaan kirkkoisä Kyrilius Jerusalemilainen sanoi näin: ”Lue ainoastaan kahtakymmentäkahta kirjaa. Älä ole missään tekemisissä apokryfisten kirjoitusten kanssa. Pysy apostolien ja vanhojen piispojen esimerkeissä, jotka käyttivät vain kahtakymmentäkahta kirjaa.” Kirkkoisä Athanasius Aleksandrialainen sanoo pääsiäiskirjeessään vuonna 367. Hän varoittaa seurakuntaa hyväksymästä apokryfisiä kirjoja auktoriteettinä. Hän sanoo lisäksi, että aitoja kanonisia Vanhan testamentin kirjoja on vain 22. Samat kuin meidän Raamatussamme. Katolinen kirkko todellakin kanonisoi apokryfikirjat aikoinaan vuonna 1546 osana vastauskonpuhdistusta. Silloin niistä saatiin mm. perustelut kiirastuliopille (Toinen makkabilaiskirja 12) ja pelastumiselle tekojen kautta (Sirakin kirja 15). Apokryfikirjojen palauttaminen suomalaisiin Raamattuihin ei mielestäni palauttaisi meitä johonkin alkuperäiseen kristilliseen raamattulaitokseen, vaan se palauttaisi meidät siihen, pahimmassa tapauksessa, mistä uskonpuhdistus nimenomaan meidät vapautti. Joistakin harhaisista opetuksista, jotka sisältyvät näihin kirjoihin. Yksi syy olla ottamatta näitä kirjoja kaanoniin tai edes painaa niitä erillisellä alkulauseella Raamattuun, on se että se antaisi väärän signaalin koskien näiden kirjojen sisältöä. Vaikka siinä olisikin selityskin, joka eriyttää ne muista kirjoista, niin silti signaaliefekti olisi hyvin voimakas, koska meillä on Raamattu, ja ne olisivat Raamatussa. Edellä mainittujen väärien opetusten lisäksi apokryfikirjoissa nimittäin, esimerkiksi Toisen makkabilaiskirjan 14, puhutaan itsemurhan kunniakkuudesta, ja ne sisältävät taruja, kuten esimerkiksi Tobitin kirjassa. Apokryfikirjat eivät koskaan väitä olevansa Jumalan sanaa, ja kirkko on nyt vuosisatoja opettanut suomalaisille, että Raamattu on Jumalan sanaa. Miksi nyt pitäisi lähettää kansalle hämmentävä viesti: ”Kirkolliskokous lisäsi Raamattuun kymmenkunta uutta kirjaa”, tai enemmän? Koska tämä on se net-efekti tästä asiasta. Painettakoon apokryfikirjat erikseen, ja kehotetaan kansaa lukemaan niitä, mutta säilytetään varsinainen Raamattu Raamattuna. Tämä oli myös syy silloin, kun Raamattuseurat toivat sen, se oli teologinen perustelu, ettei kannata hämmentää. Asia on selvempi, kun ne eivät ole Raamatussa. Entä Luther? Eikö hän todennut, niin kuin olemme lukeneet tässä esityksessä ja kuulleet, että apokryfikirjat ovat hyödyllisiä ja hyvää luettavaa. Kyllä. Ja hän totesi myös niiden sisältävän opillisesti ja eettisesti materiaalia, joka poikkeaa puhtaasta kristillisestä opetuksesta, ja että niitä ei pidä laskea mukaan aitoihin kanonisiin kirjoituksiin, eli Raamattuun. Siksi hän siirsi niitä, ja loogisesti olisi parempi siirtää ne kokonaan Raamatun ulkopuolelle. Lisäksi hän poisti muutaman apokryfikirjan, tietysti. Ja sitten lisäsi Manassen rukouksen, jota hän piti hyvänä. Lutherin mukaan apokryfikirjoja ei voi käyttää teologisen argumentaation perustuksena. Tämä on hyvin tärkeä pointti. Sellaiseksi kelpaa Lutherin mukaan tunnetusti vain Jumalan sana. Jos nyt apokryfikirjat lisätään Raamattuihin, se ei ainoastaan anna väärää signaalia, vaan ajan myötä niillä aletaan perustella myös kristillistä oppia ja etiikkaa, ja me tulemme juuri niihin ongelmiin, jotka välttäisimme, jos meillä ei olisi niitä Raamatussa. Raamatun tuntemus on suomalaisten keskuudessa viime aikoina huolestuttavasti ohentunut. Jos kirkolliskokous nyt lisää Raamattuihin kirjoja, se on mielestäni strategisesti huono ajatus. Tässä yhteydessä voisi lainata aikaisemmin lainattua neljännen vuosisadan puolessavälissä kirjoittavaa kirkkoisä Kyrilius Jerusalemilaista, joka sanoo näin: ”Älä lue yhtään apokryfikirjaa, sillä miksi sinä, joka et tunne niitä, jotka ovat kaikkien tunnustamia, turhaan murehdit niistä, jotka ovat kiisteltyjä. Lue pyhiä kirjoituksia, Vanhan testamentin kahtakymmentäkahta kirjaa.” Jos apokryfikirjat lisättäisiin Raamattuun, se herättää myös sen kysymyksen, jota täällä myös edellä käsiteltiin, että miksi juuri nämä. Edellä sanotun perusteella olen sitä mieltä, että kirkolliskokouksen ei pitäisi hyväksyä käsikirjavaliokunnan ponsiesitystä numero kaksi, eli apokryfikirjoja ei pitäisi sijoittaa kirkkoraamattuun. Kiitos.