Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle (Piispainkokouksen esitys 2/2010) – Jatkettu lähetekeskustelu 

Puheenvuoro keskiviikkona 5 päivänä toukokuuta 2010 klo 18.28

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät kollegat. Koen tarvetta niin kuin edustaja Kankkonen pyytää anteeksi tätä myöhäistä ajankohtaa tälle puheelle. Kello on niin paljon, olemme istuneet pitkään, mutta koen samalla tavalla kuin täällä on useampikin puhuja sanonut, että tämä on ollut hyvä keskustelu. Minun mielestäni paras, mitä olen täällä kuuden vuoden aikana jostakin aiheesta, vaikeasta aiheesta kuullut. Vielä muutama näkökohta, jotka mahdollisesti tuovat tähän lisäarvoa. Ensimmäinen asia on sellainen, että netissä on adressi, joka osoittaa että tämä aihe kiinnostaa monia aktiivikristittyjä eri puolilla maata. Kirkon tulee pitäytyä omassa arvopohjassaan -nimisen kirkolliskokoukselle suunnatun adressin on allekirjoittanut tähän aamuun mennessä 7914 henkilöä. Siinä adressissa sanotaan muun muassa: ”Olemme huolestuneita niistä viesteistä, jotka kertovat Suomen evankelis-luterilaisen kirkon alttiudesta irtautua omasta arvopohjastaan yhteiskunnallisen painostuksen alla. Esimerkkinä tästä on piispainkokouksen mietintö Kirkko ja rekisteröidyt parisuhteet. Tahdomme rohkaista kirkkoa toimimaan arvojensa mukaisesti miehen ja naisen välistä elinikäistä avioliittoa ja sukupuolten erilaisuuden tuomaa rikkautta kunnioittaen ja vaalien. Avioliitto on paitsi yhteiskunnan perusta, myös ainoa ihmisten välinen liitto, jonka Jumala sanansa mukaisesti siunaa. Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan perustua Raamattuun, Jumalan Sanaan. Raamatun suhtautuminen Homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen. Myös mietintö toteaa tämän niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Mikäli kirkko kääntyisi homoliittojen suhteen myönteiselle kannalle, se tarvitsee tuekseen etiikkaa, joka on sille vierasta. Vetoamme piispainkokoukseen ja kirkolliskokoukseen, että ne eivät hyväksyisi homoseksuaalisten suhteiden kirkollista siunaamista. Emme näe merkityksellistä eroa sillä, suoritettaisiinko tällainen siunaaminen yksityisessä rukoushetkessä tai muulla tavoin. Päätös siunata homoseksuaalinen elämäntapa merkitsisi vakavaa irtautumista kristillisestä Raamatusta nousevasta avioliitto- ja ihmiskäsityksestä.” Allekirjoittajia siis lähes kahdeksan tuhatta.

Eilen ja tänään käydyn keskustelun aikana täällä salissa olemme kuulleet joissain puheenvuoroissa mielestäni erittäin voimakkaita syytöksiä niitä kohtaan, jotka eivät kannata rukousta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta siinä merkityksessä, että se antaisi sen käsityksen että ne hyväksytään. Haluan lyhyesti vastata joihinkin näistä syytöksistä. Yksi syytös, jonka itse haluaisin ottaa erityisen vakavasti, oli kirkolliskokouskollega Kainulaisen esittämä ajatus, että kysymys on siitä ettemme ole Jeesus-keskeisiä. Vastaisin näin, että kyllä Jeesus on meille homoliittojen hyväksymistä vastustaville kaikkein keskeisin kristillisessä uskossa. Juuri Jeesuksen tähden uskomme niin kuin uskomme tässä asiassa. Jeesus itse sanoi: ”Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa ’loi heidät mieheksi ja naiseksi’ ja sanoi: ’Sen tähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi’? Niin he eivät enää ole kaksi vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako.” Vaikka tässä on suoranaisesti puhe avioerosta, tekstikohdassa näkyy selvästi myös se, miten Jeesus ajatteli luomisesta mieheksi ja naiseksi. Jeesus liittyy tässä luomiskertomukseen ja perustelee kantansa luomiskertomuksen pohjalta. Aivan samalle luomiskertomukselle apostoli Paavali perustaa ajattelunsa homoseksuaalisuudesta kirjoittaessaan Roomalaiskirjeen ensimmäisessä luvussa. Ei ole mitään ristiriitaa Jeesuksen ja Paavalin välillä. Kuinka niin voisi ollakaan, kun Jeesus itse lähettäessään apostolinsa sanoi: ”Joka kuulee teitä, kuulee minua, ja joka hylkää teidät, hylkää minut. Mutta joka minut hylkää, hylkää hänet, joka on minut lähettänyt.” Siis Jumalan. Myös Paavali, jonka Jeesus kutsui apostolikseen kohdatessaan hänet Damaskon tiellä, kirjoittaa 1. Tessalonikalaiskirjeessä: ”Tiedättehän, mitkä käskyt me”, siis apostolit, ”olemme Herran Jeesuksen puolesta teille antaneet. Sillä tämä on Jumalan tahto.” Ja sen jälkeen kun hän on sanonut näin, hän sanoo joitakin kristityille sukupuolielämää koskevia eettisiä ohjeita, ja sen jälkeen Paavali sanoo: ”Joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä, vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teihin.” Tässä Paavali siis liittyy täsmälleen siihen, mitä Jeesus lähettäessään apostolinsa oli sanonut: ”Joka hylkää teidät, hylkää minut.” Apostolisen opetuksen hylkääminen on Uuden testamentin mukaan Jeesuksen hylkäämistä. Kun pidämme kiinni siitä, mitä Paavali ja muut apostolit opettivat, pidämme kiinni siitä, mitä Jeesus meille opetti. Ei ole eroa sillä, opettiko Jeesus jonkin asian suoraan vai apostolien kautta, se on kuitenkin Jeesuksen opetusta. Jeesus ei muuten koskaan asettunut Vanhan testamentin sanoja tai tekstejä vastaan. Kertaakaan, missään. Meillä ei ole sellaista tekstiä, jossa Jeesus asettuisi Vanhan testamentin tekstejä vastaan. Vaan se, mitä hän kritisoi, kun hän sanoi, että ”te olette kuulleet sanottavan”, se oli uskonnollisten johtajien näistä teksteistä antamia kieroja tulkintoja vastaan. Jeesus yhä uudestaan ja uudestaan sitoutti kuulijansa Raamatun sanoihin. ”Ettekö ole lukeneet?” ”On kirjoitettu.” Jos yksi asia on selvä nykyisessä Jeesus-tutkimuksessa, se on se, niin kuin Tom Holmén, joka on johtava Jeesus-tutkija Suomessa, sanoi, että Jeesus oli patavanhoillinen jos tästä asiasta on kysymys. Hän itse sitoutui ja sitoutti kuulijansa Raamatun teksteihin. No niin. Kuunnellessamme tässä homokysymyksessä Jeesuksen itsensä valtuuttamia apostoleja, mukaan lukien apostoli Paavali, me kuuntelemme siis käytännössä Jeesuksen ääntä. Ja yksi asia on silloin selvä. Koko Uusi testamentti torjuu homoseksuaalisen käyttäytymisen yksiselitteisesti, johdonmukaisesti, ehdottomasti, tietoisen harkitusti ja perustellusti. Yhdyn tässä edustaja Peltosen ajatukseen, ettei ole rehellistä – jos ymmärsin hänen ajatuksensa oikein – ettei ole rehellistä olla myöntämättä tätä. Sen sijaan olen ratkaisevasti eri mieltä hänen ja joidenkin muiden esittämän ajatuksen kanssa, että Jumala muuttuu. Se veisi pohjan aivan ratkaisevasti meidän uskostamme, jos Jumala muuttuu. Ei voisi tietää, onko hän edelleen sitä mieltä, että hän rakastaa maailmaa, tai jotain muuta. Mutta siitä enemmän jossain toisessa yhteydessä. Me sitoudumme siis ilolla Raamattuun eli Jeesuksen ääneen. Sillä sitähän Raamattu on. Sen tekstien kautta ylösnoussut Jeesus itse puhuu meille.

Tässä yhteydessä täytyy sanoa näin, että homokysymys niin kuin moni muukin kysymys on meille jokaiselle mahdollisuus miettiä ja vastata yhteen koko kristityn elämää ratkaisevasti muokkaavaan kysymykseen, nimittäin tähän: Missä minä kristittynä kuulen, missä minä kristittynä ajattelen kuulevani Herrani äänen? Omassa sisimmässänikö? Viimeisessä tieteellisessä julkaisussako? Oman aikamme kulttuurin ajattelussa, tiettynä ajankohtana koolla olevan kirkolliskokouksen tai piispainkokouksen päätöksessä, vaiko Raamatun teksteissä? Jos vastaa näin, että ”Minä kuulen Jumalan puhuvan kaikissa näissä”, silloin vielä jää ratkaistavaksi se, että jos ja kun ne ovat ristiriidassa – mikä auktoriteetti on lopullinen? On tärkeää huomata, että niidenkin, jotka pitävät tietyn kirkolliskokouksen tai piispainkokouksen päätöstä Jumalan äänenä kirkolla, tai hiukan varovaisemmin sanottuna Jumalan johdatuksena kirkolle, täytyy vielä ratkaista yksi kysymys: Mikä kirkolliskokous? Mikä piispainkokous? Missä Jumalan ääni kuuluu? Siinäkö kirkolliskokouksessa, joka aikoinaan torjui naispappeuden? Vai siinä, joka hyväksyi sen? Siinäkö piispainkokouksessa, joka aikoinaan piti homoseksuaalisuutta syntinä, vai siinä piispainkokouksessa tai kirkolliskokouksessa joka sen mahdollisesti joskus hyväksyy Jumalan tahtona tiettyjä ihmisiä varten? Kristitylle, joka pitää Raamatun tekstejä Jumalan tahdon ilmauksena itselleen ja kirkolle kaikkina aikoina, on täysin mahdoton ajatus rukoilla homosuhteen puolesta missään suhteen ylläpitämiseen rohkaisevassa merkityksessä. Sen sijaan Raamatun eettisen opetuksen hengen mukainen rukous homoseksuaalisen henkilön puolesta yksityisenä henkilönä on totta kai mahdollista. Rukoilemmehan me jatkuvasti itsemmekin puolesta! Emmehän me ole yhtään sen kummempia ihmisiä. Että saisimme armon elää parannuksessa ja uskossa Jeesuksen meille kaikille verellään hankkimassa anteeksiantamuksessa ja rakkaudessa. Olemme puheenvuoroissa kuulleet usein viittauksia siihen, että tarvitaan armollisempaa, rakkaudellisempaa, avaramielisempää asennetta homoseksuaalisiin lähimmäisiin. Näihin vaatimuksiin on helppo yhtyä siinä mielessä että pitää niitä totena. Mutta vaikea siinä mielessä, että tuntee oman itsekkään sydämensä. En ole niin armollinen, rakkaudellinen ja avaramielinen homoseksuaaleja enkä ketään muutakaan lähimmäistäni kohtaan kuin rukouksessa toivoisin olevani. Samanlaista kohteluahan tietenkin jokainen itse itsellemme toivomme.

Haluan vielä muistuttaa yhdestä ihmisryhmästä, joka koko tässä keskustelussa saa jatkuvasti aivan liian vähän huomiota. Ne homoseksuaalisen taipumuksen kanssa kamppailevat kristillisen vakaumuksen omaavat veljet ja sisaret, joiden mielestä, joiden siis omasta mielestä homosuhteessa eläminen olisi syntiä. Tänä kesänä ilmestyy suomen kielellä Uusi Tie -kustannus oy:ltä Minun homoseksuaaliset ystäväni -niminen haastattelukirja, jossa on yhteensä noin kymmenen tällä tavalla ajattelevan ruotsalaisen, tanskalaisen, norjalaisen ja suomalaisen miehen ja naisen henkilökohtainen kertomus. Olen lukenut käsikirjoituksen, ja se on puhutellut minua voimakkaasti. Olen näiden kristittyjen häkellyttävän avointen ja henkilökohtaisten puheenvuorojen kautta taas kerran uudella tavalla ymmärtänyt niitä hyvin henkilökohtaisia ja syviä ihmisen persoonaa, seksuaalisuutta, uskoa, hyväksytyksi tulemista, rakkautta koskevia ulottuvuuksia, joita tähän kysymykseen sisältyy. Kun vaaditaan homoseksuaalien itsensä kuuntelemista, täytyy kuunnella kaikkia homoseksuaaleja, myös aivan erityisesti niitä, jotka sitoutuvat Jeesuksen, Paavalin ja muun Uuden testamentin opetuksiin tästä aiheesta.

Sitten tässä on yksi ongelma, jota ei ole käsitelty kuin ohimennen. Se on se, että tässä selvityksessä sanotaan toisaalta näin: ”Kirkon työntekijän tulee sitoutua julistus- ja kasvatustehtävissään kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen.” Mutta toisaalta sanotaan, että kirkon palveluksessa on tilaa seksuaalisille vähemmistöille. Kaikki seksuaaliset vähemmistöt eivät suinkaan sitoudu kirkon avioliittoa ja seksuaalisuutta koskevaan opetukseen. Jos ihminen elää homosuhteessa, hän elää vastoin Raamatun ja siihen sitoutuvan kirkon opetusta. Tällaiselle elämäntyylille ei pitäisi ehdoin tahdoin raivata tilaa Kristuksen kirkossa. Sen sijaan väärään elämäntyyliin sitoutunutta seurakunnan työntekijää pitäisi kehottaa parannukseen, minusta alkaen. Sen sijaan kaikille, jotka yhtyvät Raamatun opetuksiin ja haluavat elää parannuksessa ja uskossa, tulisi olla kirkossa tilaa riippumatta heidän alkuperäisestä seksuaalisesta suuntautumisestaan. Eikä ainoastaan tilaa, vaan kirkon tulisi aivan erityisesti rohkaista heitä seuraamaan Kristusta ja hänen apostoliensa opetusta. Näin ymmärrän Paavalin tekevän – ja lopetan ihan kohta – kun hän Korinttolaiskirjeessä kirjoittaa: ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat, epäjumalien palvelijat, avionrikkojat, miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat, eivät ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät. Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” Minulle tässäkin tekstissä, vaikka se tuomitsee minut yhtä hyvin kuin kenen muun, mitä voisin kuvitella, minulle tässäkin tekstissä puhuu meidän Herramme Jeesus Kristus. Ääni toisen maailman. Haluan sitoutua siihen, taipua sen edessä. Ymmärrän, että kaikki, jotka löytävät itsensä tästä tekstistä syyllisenä, kaikille heille on mahdollisuus uskoa syntinsä anteeksi. Ihan yhtä lailla kuin itselläni. Mutta sitä en millään ymmärrä, että yhdelle joukolle heistä sanottaisiin: ”Mene ja jatka sitä elämäntyyliä, joka tässä Jeesuksen sanomassa tekstissä on tuomittu.” Vaan tietenkin kehotus sen jälkeen on: ”Älä enää elä siinä”, mutta jos lankeaa, voi aina tulla takaisin. Minulle tämä asia aukeaa niin, että kysymys on siitä, missä me kuulemme Herran Jeesuksen äänen, ja mitä me teemme tälle äänelle. Kiitos.