29.4.2010

Jumalanpalvelusvieraan pitäisi aina saada kuulla evankeliumi. Sen takia jokaisen jumalanpalveluksen tulisi olla myös evankelioiva.

Evankeliumi ei silti mitenkään saavuta kaikkia vain jumalanpalvelusten välityksellä. Niissähän käy vain runsas prosentti suomalaisista. Miten tavoitetaan ”ne yhdeksänkymmentäyhdeksän” prosenttia? Miten he saisivat kuulla evankeliumin? Tämä on jokaisen evankelioimistyötä arvostavan kysymys.

Viime vuosina Suomessa on nähty hyvää hedelmää ainakin kahdesta evankelioimistavasta. Alfa-ryhmät ovat keränneet paljon etsijöitä ja kristinuskosta kiinnostuneita kuulemaan evankeliumia ja lähiyhteyteen kristittyjen kanssa. Niin sanotulla palveluevankelioimisella on myös tavoitettu sadoittain ihmisiä, joita usko on kiinnostanut niin paljon, että he ovat lähteneet mukaan pienryhmiin. Palveluevankelioimisessa on kyse paikkakuntakohtaisesta kampanjasta, jossa kristityt tarjoavat erilaisia ilmaisia palveluja, kuten siivoamista tai auton pesua. Ne eivät sinänsä velvoita palvelun vastaanottajaa mihinkään, mutta samanaikaisesti pidetään esillä mahdollisuutta lähteä mukaan kristillisiin tapahtumiin.

Alfa-ryhmien ja palveluevankelioimisen kaltaisia hyviä aloitteita tarvitaan lisää. Samalla tarvitsemme lisää eri-ikäisiä evankelistoja. Maassamme on yksi muita tunnetumpi evankelista, rovasti Kalevi Lehtinen. Nousevien evankelistanimien joukossa on esimerkiksi pastori Petri Välimäki. Heidän kaltaisiaan tarvittaisiin lisää. Ihmisiä on koulutettava ja rohkaistava evanke­lioimistyöhön ja virittämään lahjansa käyttöön. Heille ­– myös nuorille – on myös uskallettava antaa tilaa toimia ja kasvaa tehtävässään.

Lisäksi jokaisella kristityllä on paikkansa evankelistana omassa arkiympäristössään.

Tärkeää on myös jatkuvasti opettaa tervettä evankelioimisen teologiaa. Se opettaa, että ihminen on syntinen, Kristuksen työ kaikkiriittävä ja kääntymys ja henkilökohtainen usko välttämätöntä. Evankeliumi on suurin aarteemme. Evankelioiminen on tämän aarteen pitämistä esillä lähimmäistemme pelastumiseksi. Oikea asenne on sama kuin nälkäisellä, joka kertoo toiselle nälkäiselle, mistä hän on löytänyt ruokaa.

Terveeltä teologiselta pohjalta evankelioiva ei tunne minkäänlaista ylemmyyttä. Sen sijaan hän tuntee paljon löytämisen iloa, intoa ja lähimmäisenrakkautta ja toivoo toisellekin samaa Jumalan armon kohtaamista kuin itse on kokenut.

Kun evankelista Filippuksen julistama sana aivan kristinuskon alussa otettiin vastaan, siitä seurasi, että ”kaupunkiin tuli suuri ilo” (Ap. t. 8). Näin tapahtuu vieläkin. Vastaanotettuna ja henkilökohtaisesti koettuna armon evankeliumi tuo ihmisen elämään syvällisen, aidon ja pysyvän ilon. Lähetysjärjestöt saavat tästä jatkuvasti kokemuksia niin ulkomaisilta työaloiltaan ympäri maailmaa kuin kotimaastakin.

Lopulta maailman ainoa varsinainen väsymätön evankelista on Jumalan Pyhä Henki. Näemme Uudesta testamentista, että kun Pyhä Henki täyttää kristityn, tämä saa uuden innon ja rohkeuden pitää esillä Jumalan sanaa.