Miksi uskot niin kuin uskot

14.3.2002

Jos sammakko joutuu kuumaan veteen, se hyppää välittömästi pois. Jos vesi sen sijaan kuumennetaan vähitellen, sammakko mukautuu ja kuolee. Tämän vanhan raa’an tarun tarkoitus on varoittaa vääränlaisesta mukautumisesta.

Todellisuus on tarua ihmeellisempää. Jokaisen tulisi omalla kohdallaan arvioida, millä perusteella oppia, elämää ja etiikkaa koskevat kysymyksensä ratkaisee.

Epäilemättä liian usein omat näkemykset on omaksuttu samalla tavoin kuin flunssa tarttuu. ”En tiedä mistä tämän sain, mutta tässä sitä nyt ollaan, eikä muutakaan voi.” Jokainen kristitty on kutsuttu arvioimaan itsenäisesti erilaisia opetuksia. Tämän arviointivallan luovuttaminen jollekin toiselle taholle on vastuunsa väistämistä. Se johtaa myös helposti siihen, että omaksuttuihin näkemyksiin pitäydytään vain ulkonaisista syistä, ei siksi, että opetus olisi itse sisäistetty.

Herätysliikkeessä tai seurakuntanuorissa aktiivisesti mukana ollut nuori saattaa opiskelupaikkakunnalle muuton myötä muuttaa samalla myös uskonvakaumustaan. Tiettyyn uskoon pitäydyttiin niin kauan kuin kaikki kaveritkin. Kun huomataan, että maailmalla moni ajattelee toisin, tulee paine mukautua uuteen ympäristöön.

Myös monilla aikuisilla kristityillä näyttää olevan sama ongelma. Niin kauan kuin ympärillä on luja samanmielisten joukko, ollaan itsekin vakaumuksen miehiä ja naisia. Kun sitten vaihdetaan joukkoa, vaihtuu myös näkemys. Vakaumus olikin vain lainaa ympäristöstä, ei omaa. Itsenäinen, oma, sisäistetty ja hyvin perusteltu vakaumus on lopulta aika harvinainen. Se on kuitenkin ainoa, joka maailmalla kestää. Se voi olla oikeassa mielessä joustava, mutta se antaa myös voimaa kulkea tarpeen vaatiessa vastavirtaan.

On luonnollista, että nuoruudessa tukeudutaan myös uskonnollisesti erilaisiin auktoriteetteihin, jotka sanovat, miten tulee elää ja uskoa. Aikuisen uskolta voidaan kuitenkin edellyttää enemmän. Aikuisen usko ei saisi olla kulloisestakin ympäristöstä riippuvaista. Aikuiselta voi edellyttää, ettei hän ainoastaan toista kuin papukaija papilta tai saarnamieheltä viimeksi kuulemaansa ”opetusta”. Häneltä voi myös oikeutetusti kysyä: ”Mutta mitä sinä itse ajattelet asiasta, ja millä perusteella olet tuota mieltä?”

Jumala on luonnollisesti lopullinen auktoriteetti, mutta on tärkeätä myös miettiä, millä perusteella joku väittää tietävänsä Jumalan tahdon jossakin asiassa. On aina kunnioitettavaa, jos ihmisellä on sellainen vakaumus, että Raamattu on Jumalan sanaa, ja hän pyrkii tulkitsemaan sitä vastuullisesti. Toisin on silloin, jos ihminen itsestään tai omasta uskonyhteisöstään käsin väittää, että hänellä on Jumalalle jonkinlainen suora linja, jonka perusteella hän vain yksinkertaisesti tietää, mikä on oikein ja väärin, eikä hän mielestään ole velvollinen esittämään näkemyksilleen uskottavia raamatullisia perusteita. Se ei ole suurta uskoa vaan hurmahenkisyyttä, edustipa sitä kuka tahansa.