Meitä kutsutaan valvomaan

3.1.2008

Monet loputtomat kiistat kristikunnassa johtuvat siitä, että osapuolet ovat täysin eri mieltä niiden taustalla olevista kristinuskon perusopeista.

Miksi jotkut esimerkiksi sanovat, ettei ihmisen tarvitse tietoisesti tulla uskoon päästäkseen Jumalan valtakuntaan? Puhutaan pelkästään yleisesti siitä, miten Jumala rakastaa kaikkia ihmisiä ja hyväksyy kaikki sellaisinaan. Tällainen puhe perustuu vajavaisiin näkemyksiin ihmisestä, Jumalasta, viimeisestä tuomiosta ja ihmisen iankaikkisesta kohtalosta.

Yli tunnin kestänyt keskusteluni erään vaikutusvaltaisen suomalaisen teologin kanssa oli paljastava. Hän selitti yksityiskohtaisesti, miten hän uskoo kyllä ihmisen olevan Jumalan luoma. Hän ei kuitenkaan usko, että Adam ja Eeva todella lankesivat syntiin ja että ihminen sen tähden on syvästi syntinen. Siksi hän ei myöskään ole koskaan ymmärtänyt oppia Kristuksen sijaissovituskuolemasta eikä usko, että ihmiset viimeisellä tuomiolla jaetaan iankaikkisesti kadotettuihin ja pelastettuihin.

Kun joku näin ohittaa opit syntiinlankeemuksesta, sovituksesta ja iankaikkisesta kadotuksesta, on selvää, ettei Raamattu ole hänelle Jumalan arvovaltaista ilmoitussanaa.

Tämä lahjakas teologi ei suinkaan ole yksin ajatuksineen. Kristikunnassa on monia hänen tavallaan ajattelevia. Ajatuskulku on selvä. Ellei usko syntiinlankeemukseen, on täysin epämielekästä ajatella, että sovittaakseen meidän syntimme Jumala lähetti Poikansa maailmaan kärsimään viattomana uhrina hirvittävän ristinkuoleman. Silloin tämä ajatus uhrista on parhaimmillaankin vain yksi inhimillinen tulkinta siitä, mitä Jeesuksen ristinkuolemassa ehkä tapahtui, ei mikään jumalallinen ilmoitus todellisesta sovitustapahtumasta.

Joka kiistää synnin ja sovituksen, kiistää tietenkin myös sen, että ihmistä voisi uhata tuomio ja iankaikkinen kadotus, josta pitäisi pelastua. Siksi kääntymystä, uskoontuloa ja pelastumista ei tarvita. Tämä perustuu näkemykseen, ettei Jumala koskaan vihaa, tuomitse eikä torju luotaan ketään, koska hän ei varsinaisesti ole pyhä, syntiä ja epäoikeudenmukaisuutta vihaava Jumala.

Kristinuskon totuudet kuuluvat kuitenkin yhteen. Yhtä oppia ei voi kieltää muuttamatta samalla kristinuskon koko olemusta. Juuri tällaista kristinuskon kaikkien osa-alueiden muokkausta uusiksi harrastetaan Suomessakin nyt laajasti.

Monet kirkolliset vaikuttajat ovat ihmisinä mukavia, muutenhan he eivät etenisi niin pitkälle urallaan. Kristillistä toimintaa ei kuitenkaan pidä arvioida vain sen perusteella, miten miellyttävästi kokouksissa puhutaan tai miten hyvä tunnelma niissä on. Muuten uskonopin ja etiikan murtuminen jää huomaamatta tai käsittelemättä.

Kuten marraskuun lopussa Nokialla, ihmiset juovat tietämättään, hyvässä uskossa, saastunutta vettä. Heti kun aletaan kysyä edes alkeellisimpia kysymyksiä uskosta, opetuksesta ja elämästä, koko katastrofi paljastuu.

Uuden testamentin mukaan tämä ei ole mitään uutta ja outoa. Muun muassa Juudaksen kirjeessä puhutaan tästä ilmiöstä: ”Sillä teidän keskuuteenne on pujahtanut eräitä ihmisiä, joiden jo aikoja sitten on kirjoitettu tulevan tähän tuomioon, jumalattomia, jotka kääntävät meidän Jumalamme armon irstaudeksi ja kieltävät meidän ainoan valtiaamme ja Herramme, Jeesuksen Kristuksen.”

Jumalan sanan kieltäminen ei ole mitään akateemista leikkiä, se on totisinta totta keskellä elämää. Tänä alkavana vuonna meitä kaikkia kutsutaan valvomaan itseämme ja luottamaan Jumalan sanan totuuteen, ettemme lankeaisi pois uskosta.