2.2.2006

Herätyskristittyjen tuttuja painotuksia ovat puhdas oppi, puhutteleva parannussaarna, moitteeton vaellus, selvä etiikka ja ajan hengen vastustaminen. Eikä niitä ole syytä muuttaa.

Mutta kirkastuuko keskellämme myös evankeliumi? Sille ei saa asettaa mitään ehtoja, joita esimerkiksi ristin ryöväri ei olisi voinut täyttää. Hän ei tuskissaan voinut edes nostaa kättään merkiksi. Hän ei voinut selvittää asioitaan. Veren maku suussa hän sopersi pyyntönsä viereisellä ristillä riippuvalle miehelle: ”Jeesus, muista minua.”

Ryövärin surkeaan tilaan kuului Valtiaan sana: ”Totisesti, jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.” Se ei kuulunut taivaasta vaan aivan viereltä. Eikä siihen kuulunut minkäänlaisia ehtoja.

Norjalainen teologi Olav Valen-Sendstad (1904–1963) julisti: ”Jeesus syntyi tallissa. Onko sinun ja minun sydämessä hengellisessä mielessä puhtaampaa kuin Betlehemin tallissa? Eikö tallin inhottava haju ole kuin niiden pahojen ajatusten ja epäpuhtaiden halujen haju, joita sinussa ja minussa voi olla? Pidämme mahdottomana, että Jeesus syntyisi epäpuhtaisiin, kadotuksen alaisiin sydämiin. Olemme sitä mieltä, että jos Jumala aikoo asua meissä, niin siihen tarvitaan ’linnasydämiä’, puhtaita pyhimyssydämiä ja täydellisiä enkelinsydämiä. Kuitenkin hän sanoo meille juuri tällä esimerkillä, että niin kuin hän suostui syntymään tallissa, niin hän tahtoo asua syntisen sydämessä, olkoonpa se kuinka epäpuhdas ja syntinen tahansa.” (Perusta 6/2005)

Olemmeko oivaltaneet tämän? Onko keskellämme tällainen lempeä henki? Uskaltautuuko joukkoomme ihminen, jonka elämä on niin sotkussa, ettei kukaan osaa sitä enää selvittää? Vai ladataanko hänelle heti ovella sellaiset vaatimukset, että siinä voisi yhtä hyvin olla kyltti: ”Todellisten syntien kanssa taistelevat älkööt vaivautuko.”

Eikö kotiin pitäisi olla tervetullut missä kunnossa tahansa?

Onko seurakunta kuntosali, jossa treenataan hengellisiä lihaksia, vai kenttäsairaala? Kenen elämä kestää täyttä läpivalaisua? Kansainvälisen lähetysjärjestön johtajan George Verwerin mukaan jokaisen ihmisen elämästä voitaisiin kirjoittaa skandaalikirja.

Tämän tunnustaminen tuo uskonelämään realismia.

Välinpitämättömyys, rakkaudettomuus, pahan puhuminen, kieroutunut seksuaalisuus, katkeruus, ilkeys, ylpeys, itsekkyys – mitkään synnit eivät ole siistejä. Juuri tällaisten syntien kanssa tavalliset seurakuntalaiset, herätyskristityt miehet ja naiset kamppailevat.

Heidän tuleekin kamppailla. Synnissä ei saisi elää kuin kala vedessä. Uskonelämää ei pidä kuitenkaan jättää kesken siksi, ettei pääse irti jostain syntisestä taipumuksestaan. Kahlittunakin on parempi turvata Jeesukseen yhä uudestaan kuin lähteä pois hänen luotaan.

Ruotsissa saarnaaja Stanley Sjöberg kertoi, kuinka hänen seurakunnassaan ilmapiiri on tullut armollisemmaksi. Hiljattain joku oli rukoushetken aikana pyytänyt esirukousta kamppailuunsa tuntiessaan vetovoimaa samaa sukupuolta olevaan henkilöön. Kuinka monessa seurakunnassa rohjetaan esittää tällaisia rukousaiheita?

Joskus herätysliikkeissä ajatellaan, että jos vain sanomme synnin synniksi tarpeeksi selvästi ja kovaa, niin ihmiset pysyvät siitä erossa. Raamattu opettaa toisin. Laki herättää synnin mutta ei anna voimaa vastustaa sitä. Lain tarkoitus on osoittaa synti. Lääke siihen on evankeliumi. Evankeliumi jumalattoman – ei hurskaan – ihmisen vanhurskauttamisesta, tässä ja nyt, yksin uskosta, ilman ehtoja.