5.2.2009

 Nina Mikkosen vahva kannanotto kotiäitiyden puolesta herätti valtavan keskustelun aiheesta. Aihe osoittautui juuri niin herkäksi ja syviä tuntoja luotaavaksi kuin se onkin.

Asetelma on itsessään aika selvä. Lasten psyykkisen hyvinvoinnin asiantuntijat, kuten lastenpsykiatrian professori ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton puheenjohtajana toiminut Tuula Tamminen, ovat sitä mieltä, että parasta alle kolmivuotiaalle on oma koti ja omien vanhempien hoito. Monet vanhemmat katsovat kuitenkin olevansa sellaisessa tilanteessa, etteivät selviä esimerkiksi taloudellisista velvoitteistaan, jos vain toinen vanhemmista käy töissä kodin ulkopuolella. Keskustelussa on nähtävissä niin syyllisyydentunnetta kuin toisten vaikean tilanteen aliarvioimista.

On tärkeä osata erottaa toisistaan se, mikä olisi paras mahdollinen tilanne lapsen kannalta, ja se, ettei siihen aina syystä tai toisesta päästä. Lienee jokaiselle itsestään selvää, ettei päiväkoti ole lapselle paras mahdollinen ratkaisu, jos hän ei vielä osaa edes kertoa päivän tapahtumista tai ymmärrä vanhempien kyllä hakevan hänet kotiin.  Omien ratkaisujen ja elämäntilanteen perusteella ei kannata kieltää sitä, mikä olisi tosiasiallisesti parempaa lapsen kannalta.

Aina on kuitenkin oltava varovainen toisten elämäntilanteen arvioimisessa. Nettipalstoilla ja muualla käytävän vilkkaan keskustelun seuraaminen osoittaa, että lapsiperheet kohtaavat tänään paljon suurempiakin haasteita kuin lasten koti- ja päivähoidon yhteensovittamisen.

On lastenhoitoratkaisu mikä tahansa, jokaisen isän ja äidin on syytä muistaa, että kasvatus on viime kädessä heidän harteillaan. Näin on erityisesti lasten uskonnollisen ja arvokasvatuksen kohdalla. Niitä ei pidä koskaan kokonaan ulkoistaa.

Arkisessa tilanteessa jokin aika sitten kuulemani aivan tavallisten äitien keskustelu osoittaa, missä tämän päivän Suomessa mennään: ”Saa nähdä, kenen kanssa se meidänkin tyttö aikanaan rupeaa seurustelemaan, tytön vai pojan.” Siihen toinen äiti vastasi: ”Niin, tai molempien.” Ei naurua. Keskustelu jatkuu useampien läsnä olevien äitien vakuutellessa toisilleen omaa poliittista korrektiuttaan: heille ei ole väliä, minkä tien heidän lapsensa aikanaan valitsee. ”Itsepähän päättävät, mitä haluavat.”

Vanhemmat tekevät joka päivä kymmeniä suuria ja pieniä valintoja lastensa puolesta. Kristittyjen vanhempien ei pitäisi hetkeäkään arkailla siirtää omaa arvomaailmaansa lapsilleen. Niin kaikki muutkin tekevät.

Jos joku kuvittelee kasvattavansa lapsensa  uskonnollisesti ja arvomaailman suhteen vapaasti, hän elää itsepetoksessa. Mitä paremmin vanhemmat tiedostavat, kuka heidän lapselleen opettaa ja mitä, sitä parempi.

Raamattuun pohjautuvat kristilliset arvot ovat maailman parhaat, koska ne ovat elämän omia arvoja. Kun näkee, miten suuri Jumalan lahja lapset ovat, ja ottaa huomioon, kuinka lyhyen ajan he ovat vastuullamme, ymmärtää helposti, että paras lahja minkä vanhempana voi lapselleen antaa, on siirtää hänelle terve hengellinen ja eettinen perintö.