16.6.2005

Elämän varmimpia asioita on se, että meidän kaikkien on kuoltava. Kuolema on jokaisella vääjäämättömästi edessä. Se saattaa kohdata ihmisen missä tahansa elämän vaiheessa. Joskus hyvin yllättäen ja traagisesti, tavalla joka järkyttää meitä. Joskus taas vähän hitaammin, niin että meillä on aikaa valmistautua sen kohtaamiseen. Missään tapauksessa kuoleminen ei kuitenkaan koskaan ole helppo asia.

Kuolema herättää monenlaisia tunteita, kuten pelkoa, avuttomuutta ja epätoivoa. Kuoleman pelko on yleismaailmallista. Lähes kaikki kokevat sitä jossakin vaiheessa.

Nykyisessä länsimaisessa kulttuurissa kuolema on viimeisiä suuria tabuja. Siitä ei juuri normaalioloissa puhuta, eikä sitä käsitellä. Se pyritään pikemminkin työntämään pois mielestä, ja unohtamaan, eri tavoin.  Mutta kuolema on lopulta aina jollakin tavoin läsnä elämässämme.

Kuoleman käsitteleminen ja siihen vähitellen kasvaminen antaa elämälle syvemmän merkityksen. Kuolema ei alun perin kuulunut luomakuntaan. Kuolema tuli maailmaan syntiinlankeemuksen seurauksena. Siksi kuolema ei voi koskaan olla täysin luonnollinen asia. Kuoleminen on aina jollakin tavoin luonnotonta. Se on itse elämän vihollinen.

Kuoleman edessä olemme kaikki pieniä ja avuttomia, ja usein myös ahdistuneita, jopa kauhuissamme. Tietoisuus kuoleman jälkeen seuraavasta pyhän Jumalan kohtaamisesta on vavisuttava asia.

Uskova ihminen ei ole vapautettu kuolemasta. Hänen on käytävä se läpi samalla tavoin kuin hänen ei-uskova lähimmäisensäkin. Eikä meille ole uskovina luvattu sellaista suojelua, ettei meitäkin voisi kohdata samanlaiset traagiset tapaturmat ja onnettomuudet kuin lähimmäisiämme. Mutta se meille on luvattu, että vaikka joutuisimmekin kulkemaan kuoleman varjon laaksossa, myös siellä Herra on meidän kanssamme.

Juuri kuoleman syvissä vesissä, jokaisen ihmisen väistämättömissä viimeisissä kiusauksissa, Jeesuksen Kristuksen kirkkaus ja armollisuus voi tuoda suurimman mahdollisen lohdutuksen. Jeesukseen uskova voi kaikesta huolimatta kohdata jopa kuoleman turvallisesti. Meillä on Vapahtaja, joka on käynyt kuoleman kauhut läpi meidän edellämme ja joka tulee niihin meidän kanssamme. Me emme voi hallita kuolemaa, mutta Jeesus hallitsee kuolemaa ja on voittanut sen.

Juuri kuoleman edessä uskovan ja ei-uskovan ihmisen ero voi usein olla suurimmillaan. Kuolemassa se, joka ei ole Jeesuksen oma, on juuri menettämässä kaiken ja astumassa suureen tuntemattomaan, täysin yksin. Hänellä voi olla mielessään myös se, mikä häntä odottaa.

Jeesukseen uskova puolestaan on menossa kotiin. Kun hän vielä käy tämän viimeisen virran yli, hän on kotona, Jeesuksen luona, voittajana. Vain se, joka on syvästi tiedostanut oman kuolevaisuutensa, tietää, miten suuri ero uskolla ja epäuskolla lopulta on.

Tämä ei merkitse sitä, että kuolema olisi uskovalle ihmiselle helppo asia. Mutta se merkitsee, että Jeesukseen Kristukseen uskova ei koskaan kuole ilman toivoa, iankaikkisen elämän ja jälleennäkemisen toivoa.