Keskustelu asialinjalle

14.4.2005

Ihmisten välisen rakentavan viestinnän säännöt ovat selvät: Pysy asiassa ja esitä perustelut asiasi puolesta. Älä sorru mustamaalaamaan tai kyseenalaistamaan keskustelukumppanisi persoonaa. Toisen psyyken kyseenalaistaminen vie keskustelun tasolle, joka ei ole rakentava.

Räikeä esimerkki tästä oli Kotimaa-lehden uuden päätoimittajan Olav Melinin heitto Hufvudstadsbladet-lehdessä 3.4.2005. Melin mainitsee lehdissä esillä olleet kahden papin syyllistymiset väkivaltaiseen käytökseen ja toteaa, että kyseiset papit ovat naispappeuden vastustajia. Sen jälkeen Melin kirjoittaa: ”Voiko olla niin, että konservatiivinen teologinen näkemys kulkee käsi kädessä autoritaarisen ihmiskäsityksen kanssa.”

Kaikki me olemme joskus syyllistyneet hyvän keskusteluilmapiirin pilaamiseen. Konservatiiviset teologit osaavat mustamaalata sekä toisiaan että liberaaleja, ja liberaalit kyseenalaistavat monesti konservatiivien persoonallisuuden tasapainon. Itse asiasta puhuminen ja omien näkemystensä perusteleminen voi olla vaikeaa, mutta se on välttämätöntä. Näkemysten painoarvo ei riipu esittäjän persoonallisuudesta tai meriiteistä. Tasapainoinen ja koulutettu ihminen voi esittää typerän väittämän ja päinvastoin.

Paavin kuolema synnytti mediassa mahdollisuuden keskustella mielenkiintoisista ja tärkeistä kysymyksistä. Mutta mistä keskusteltiin? Sen sijaan että olisi kyselty, mitä edesmennyt paavi opetti itsestään, Jumalasta, Kristuksesta, pelastuksesta, iankaikkisesta elämästä ja muista keskeisistä kysymyksistä, valtaosa kysymyksistä koski naisten asemaa, ehkäisyä ja aborttia.

Haastattelut olivat lähes kopioita toisistaan. Lisäksi mainituissa aiheissa haastattelijoilta puuttui lähes tyystin hyvälle haastattelulle välttämätön itsekriittisyys ja avoimuus uusille ajatuksille.

Vaikutusvaltainen paavi Johannes Paavali II toimi melkein koko maailman opettajana. Nyt hän on kuollut ja joutuu Raamatun mukaan kaikkien muiden ihmisten tavoin Jumalan valtaistuimen eteen. Lopullista arviota elämästämme emme lausu me itse eikä kukaan muu ihminen, vaan sen lausuu Jumala. Ne, jotka opettavat muita, joutuvat viimeisellä tuomiolla itse tavallista ankaramman arvioinnin kohteeksi (Jaak. 3:1). Syntisenä ihmisenä paavi itse ei tietenkään pysty pelastamaan itseään eikä ketään muutakaan. Paavin pelastumisen perusta on sama kuin muiden ihmisten: yksin Kristuksen persoona ja ristinuhri. Maria, pyhimykset tai kukaan tai mikään muu ei voi pelastaa.

On sääli, että paavi testamentissaan toivoi henkilökohtaisten muistiinpanojensa hävittämistä. Niistä olisi ehkä käynyt ilmi jotakin sellaista, mikä olisi tasapainottanut paavin nykyistä, yli-inhimillisiin piirteisiin taipuvaista julkikuvaa.

Paavin kuoleman jälkeen suomalaisessa mediassa on ihmetelty sitä, miten paavi – ja miljoonat katolilaiset – voivat olla niin konservatiivisia, vastustaa naispappeutta, homoutta, aborttia ja niin edelleen. Yhdysvaltojen presidentinvaalien yhteydessä ihmeteltiin samaa. Miten homoseksuaalisuuden ja aborttien vastustaminen voi saada amerikkalaisilta niin laajaa kannatusta? Kun vielä lisätään miljoonat muslimit, juutalaiset ja afrikkalaiset, saadaan lisää ihmettelemisen aihetta. Heillä on suomalaisen median näkökulmasta näistä kysymyksistä väärä näkemys.

Kun suuri osa maailmasta näyttää ajattelevan hämmästyttävän oudosti ja tyhmästi, on syytä kysyä itseltään, onko minulta jäänyt jotakin huomioimatta. Kuka se onkaan, joka ajattelee oudosti?