28.1.2010
Me, joille Jumalan sana on totta kokonaisuudessaan, emme saa tulkita ja soveltaa sitä omaan ja toisten elämään yksipuolisesti. Yksipuolisuus näkyy toisaalta siinä, jos kiinnitämme omaan ja toisten ulkonaiseen käytökseen enemmän huomiota kuin vakaumukseen ja sydämen uskoon. Saatamme ajatella, että tietyt ulkoiset merkit – musiikkimaku, pukeutumistyyli ja niin edelleen – itsessään osoittavat, kuka on kristitty ja kuka ei.
Toisaalta herätyskristityt julistajat maassamme eivät ehkä aina uskalla painottaa juuri lainkaan sitä muutosta, jonka elävä usko ihmisen elämässä saa aikaan. Teologian tohtori Ville Auvinen kirjoittaa hyvin kirjassaan Anteeksianto (Perussanoma 2010): ”Perinteisestä juutalaisesta näkökulmasta katsottuna Jeesus antoi syntejä anteeksi liian helposti, kun ei edellyttänyt elämän muutosta ehtona anteeksiannolle. Elämän muutos kuului kuitenkin myös niin Jeesuksen julistukseen kuin varhaiseen kristilliseen opetukseenkin, mutta ei niinkään ehtona vaan ennemminkin seurauksena vastaanotetusta anteeksiannosta.”
Toisaalta Auvinen painottaa myös sitä, miten välttämätön sisäinen muutos on. ”Mutta sinä olet kova etkä sisimmässäsi tahdo kääntyä. Näin kartutat vihaa, ja se kohtaa sinut vihan päivänä, jolloin Jumalan oikeudenmukainen tuomio tulee julki.” (Room. 2:5) Tästä jakeesta Auvinen toteaa: ”Paavali puhuu mielenmuutosta tekemättömästä sydämestä, siis sydämen kääntymättömyydestä… Kääntymisessä on kyse nimenomaan ihmisen sydämessä, sisimmässä tapahtuvasta asiasta. Teksti myös yhdistää kääntymättömyyden Jumalan oikeudenmukaisen vihan kohtaamiseen. Kääntäen sama merkitsisi sitä, että sydämen kääntymisestä seuraisi anteeksianto ja Jumalan vihan välttäminen.”
Niin kauan kuin ei ole tapahtunut todellista sydämen kääntymystä, ihminen ei ole vielä tullut uskoon. Hän on edelleen matkalla kadotukseen. Kaikki hänen uskonnollisuutensa on vain ulkonaista muotojumalisuutta. Pohjimmiltaan kääntymättömiä mutta ulkonaisesti hyvinkin uskonnollisia ihmisiä löytyy varmasti sekä kirkossa että herätysliikkeissä.
Pastori Ari Puonti puhui haastattelussaan lehtemme viime numerossa toisesta perusasiasta, joka ei saa unohtua. Puonnin mukaan vasta kun ”näen oman syntini suurempana kuin toisen ihmisen synnin, silloin minulla on tarpeeksi armollisuutta häntä kohtaan.”
Kaikki synti on aina äärimmäisen vakava asia. Teologian tohtori Pekka Lindqvist selittää kirjassaan Synti (Perussanoma 2010): ”Synti Jumalaa kohtaan on samanlaista kuin synti toista ihmistä kohtaan siinä mielessä, että vastassa ei ole periaate, tai teologinen idea, vaan persoona, persoonallinen Jumala.”
Jeesuksen vertauksessa kahdesta velallisesta (Matt. 18:23–35) toisen miehen velka oli nykyrahaksi muutettuna neljän miljardin euron luokkaa. Niin paljon hän sai anteeksi. Silti hän ei halunnut armahtaa lähimmäistään, joka oli hänelle velkaa noin 6 500 euron verran. Vertaus kertoo jotakin Jumalan asenteesta – ja ihmisen.