23.12.2004

Siivoamista, jouluvaloja, joulurauhan julistus, tonttulakkeja, lahjoja, paljon syömistä… Jouluun kuuluu täällä pimeässä Pohjolassa niin paljon asioita, että juhlan alkuperäinen tarkoitus helposti hukkuu. Jouluevankeliumi ja muut joulukirkossa kuultavat tekstit tietysti muistuttavat siitä. Mutta paljonko niistä tunnelman lisäksi aukeaa?

Jeesuksen syntymä on sitä ihmeellisempi asia, mitä enemmän sitä miettii. Jumala todella tuli ihmiseksi! Meille on syntynyt Vapahtaja! Ennen kuin siitä oikein syvästi pystyy riemuitsemaan, pitäisi melkein käydä läpi vaihe, jolloin siihen on vaikea uskoa. Jos sitä pitää liian itsestään selvänä, se ei ehkä olekaan vielä aivan auennut.

Joulun tausta on täynnä dramaattista odotusta. Maailmanhistorian alusta asti oli kertynyt lupauksia tulevasta Messiaasta. Oli luvattu, että tulee hän, joka polkee rikki pahan käärmeen pään eli murskaa pahan. Koko maailmalle oli luvattu siunaus Abrahamin jälkeläisen kautta. Oli luvattu rauhantuoja: hän kantaisi meidän syntimme; hän olisi lopullinen kuningas Daavid, joka hallitsisi viime kädessä koko maailmaa; hän syntyisi Betlehemissä; hän kärsisi valtavasti mutta voittaisi lopulta kuoleman.

Kun laskee yhteen kaikki lupaukset, odotusarvo nousee huimaavaksi. Eipä ihme, että ensimmäiset opetuslapset eivät millään tahtoneet uskoa, että Jeesus oli se, joka hän oli sanonut olevansa. Vielä Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeenkin he olivat omien messiaskuvitelmiensa vankeja ymmärtämättä, että nyt se todella oli tapahtunut: Lupaukset olivat toteutuneet. Jumala oli astunut lopullisesti alas maailmaan. Hän oli tullut keskellemme.

Jeesus ei vain edustanut Jumalaa, Jumala ei ainoastaan asunut hänessä ja toiminut hänen kauttaan, vaan Jeesus oli – ja on – Jumala itse. Kun Jeesus opetti, Jumala opetti. Kun Jeesus toimi, Jumala toimi. Kun Jeesus kärsi, Jumala kärsi. Kun Jeesus nousi kuolleista, Jumala voitti pahan vallan.

Mutta maailmassahan on vielä paljon pahaa? Kyllä, ja siksi odotammekin Jeesuksen toista tulemusta maailmaan. Silloin hän tuo lopullisesti ja näkyvästi ilmi voittonsa kaikesta pahasta ja hävittää omiensa elämästä kaiken synnin ja pahan.

Kristinusko on kokonaisuus. Sitä ei voi paloitella. Jos Jeesuksesta puhutaan ikään kuin hän olisi vain seimessä makaava lapsi, koko kristillinen usko vääristyy. Jeesus oli todellakin kerran pieni lapsi. Hän oli siinnyt neitsyen, äitinsä Marian kohdussa biologisesti yliluonnollisesti. Yhdeksän kuukautta myöhemmin hän syntyi aivan tavalliseen tapaan. Kolmekymmentäkolme vuotta myöhemmin hän kuoli ristiinnaulittuna. Kolme päivää ristiinnaulitsemisen jälkeen hän nousi kuolleista jättäen hautansa tyhjäksi. Sen jälkeen hänestä on saarnattu ympäri maailmaa kahdentuhannen vuoden ajan. Häneen on uskottu, häntä on rukoiltu, häntä on seurattu ja toteltu läpi vuosisatojen.

Jälleen me odotamme. Alammekohan jo olla lähellä sitä hetkeä, kun hän palaa maailmaan toisen kerran, ei enää vauvana vaan kuninkaana, maailmankaikkeuden hallitsijana, jonka edessä kaikki polvet notkistuvat?

Joulun sanomalla on valtavat ulottuvuudet. Jeesuksen syntymä merkitsee itse Jumalan tulemista keskellemme ja lähellemme. Tämän tosiasian edessä kannattaa toden teolla pysähtyä ja hiljentyä. Sen kannattaa antaa aueta ja vaikuttaa koko rikkaudessaan, sen kannattaa antaa muuttua pysyväksi osaksi omaa elämää. Siitä voi seurata vain tähänastista rikkaampaa ja syvällisempää elämää.

Hyvää joulua!