22.8.2002

Olisi melkoinen saavutus kirjoittaa kirja, joka julkaistaisiin uusilla kielillä vielä kahdeksansadan vuoden kuluttua. Useimmille ihmisille sekin olisi jo saavutus, jos heidät mainittaisiin jossakin alaviitteessä 30 vuotta heidän kuolemansa jälkeen. Jotta joku vaivautuisi käsittelemään jonkun kirjailijan tekstiä satoja vuosia tämän kuoleman jälkeen, kirjailijalla pitäisi olla jotakin sellaista sanottavaa, joka on niin totta, niin syvällistä ja puhuttelevaa, että siitä saa lukijana jotakin irti vielä satoja vuosia myöhemmin. Yli 99 prosenttia siitä, mitä kirjoitetaan, vaipuu historian hämärään eikä kukaan enää koskaan näe mielekkääksi palauttaa sitä luettavaksi.

Kronologiseksi snobbailuksi voisi kutsua asennetta, jonka mukaan vain se, mikä on viimeaikaista ja ”uutta”, on arvokasta ja merkittävää. Se suhtautuu väheksyen kaikkeen traditionaaliseen, klassiseen, vuosisatojen takaiseen viisauteen. Kuitenkin juuri ne kirkon ja yhteiskunnan vaikuttajat, jotka ratsastavat viimeisimmän muotiajattelun aallonharjalla, usein unohdetaan totaalisesti hyvin pian heidän aktiivisen toiminta-aikansa jälkeen.

Tänä vuonna on suomeksi ilmestynyt Tuomas Akvinolaisen (1225–74) pääteos Summa theologiae. Kirja, joka nyt on joiltakin osin suomennettu, on teologisen kirjallisuuden ehdottomia klassikoita. Kirja sisältää muun muassa filosofian historiassa tunnetun Akvinolaisen jumalatodistuksen, josta vieläkin keskustellaan ja kirjoitetaan kouluissa ja yliopistoissa ympäri maailmaa.

Akvinolainen samoin kuin kirkkoisä Augustinus tai Luther olivat ihmisiä, joiden ajattelu ja kirjoittelu puhuttelee ihmisiä yli vuosituhansien. Heidän vaikutuksensa ihmiskunnan ja erityisesti kristillisten kirkkojen ajatteluun on mittaamaton.

Olisi ylimielistä ja pinnallista ylenkatsoa näitä ajattelun jättiläisiä ja niiden sijasta ruokkia itseään vain viimeisen hengellisen tai maallisen muotivirtauksen hengentuotteilla.

Usein väitetään, että esimerkiksi apostoli Paavalin tai Johanneksen ajattelu oli niin omaan aikaansa sidottua, etteivät heidän sanansa voi olla enää sitovia meille kolmannen vuosituhannen ihmisille. Mutta jos Augustinus ja Luther voivat puhutella meitä vuosisatojen yli, miksei sitten Jumala itse? Eikö hän jos kuka voisi inspiroida oman Sanansa sellaiseksi, että se puhuttelee ja on sitovaa Jumalan sanaa meille tänään ja vielä tulevaisuudessakin, aina Jeesuksen tulemukseen asti?

Juuri näin Jumala on tehnyt. Hän on puhunut Johanneksen, Jesajan, Paavalin ja muiden Raamatun kirjoittajien kautta ymmärrettävästi ja kaikkien aikojen kaikkia kristittyjä sitovasti. Mikään ajatus ei ole niin omaan aikaansa sidottu kuin ajatus, että Jumalan oma Sana olisi aikaansa sidottu.

Ihmiskunta elää mahtavan teknillisen kehityksen keskellä. Perimmäisten kysymysten, Jumalan ja ihmiselämän ymmärtämisen, ihmissuhteiden ja moraalin alueilla olemme usein ennen meitä – jopa vuosituhansia ennen meitä – eläneitä jäljessä. Siksi meillä onkin heiltä niin paljon opittavaa.