13.12.2001
”Kirkossa, mikäli mahdollista kirkon kanssa, mutta ei kirkon vallan alle alistettuna.” Tämä Kansanlähetyksen ja monien muidenkin eurooppalaisten herätysliikkeiden varsinkin alkuaikoinaan usein toistama iskulause sisältää edelleenkin luovuttamattoman periaatteen. Herätysliike voi säilyttää suolansa ja olla rakennukseksi jäsenilleen ja ulkopuolisille vain, jos se säilyttää terveen itsenäisyytensä. Vain silloin se voi harjoittaa tervettä kirkkokritiikkiä ja seurata omatuntonsa mukaisesti Raamatun sanaa.
Tämän itsenäisyyden on oltava sekä henkistä, organisatorista että taloudellista. Jos jokin näistä menetetään, menetetään myös omantunnon ja toiminnan vapaus. Jos herätysliike joutuu kirkon taloudelliseen tai organisatoriseen talutusnuoraan, se on menettänyt vapautensa ja voi toimia vain isäntänsä tahdon mukaan.
Liike, joka tekee liikaa kompromisseja tai vaikenee Raamatun totuuksista taloudellisen tuen tai kirkollisen vaikutusvallan menetyksen pelossa, on jo menettänyt uskottavuutensa. Siksi jokaisen itseään kunnioittavan herätysliikkeen on ehdottomasti säilytettävä itsenäisyytensä, jopa kasvunsa kustannuksella, jos se on välttämätöntä. Puhuja on uskottava vain, jos sanoma on kolehdin suuruudesta riippumatta sama, ja vain, jos hän ei kalastele ääniä.
Ei riitä, että kristillinen sanoma puhutaan ihmisille. Heidän on myös saatava nähdä, että kristityt uskovat siihen, mitä he puhuvat. Usein tämän voi näyttää vain elämällä itse sen mukaan kuin julistaa. Keneltäkään ei voi vaatia täydellisyyttä, mutta uskottavuudesta onkin vielä pitkä matka täydellisyyteen. Kukaan ei ole täysin johdonmukainen, mutta jos puheiden ja elämän kuilu repeää liian suureksi, puheet menettävät merkityksensä, ja lopulta niitä on sietämätöntä kuunnella.
Mutta itsenäisyys ei saa merkitä ylemmyydentunnetta, yhteistyökyvyttömyyttä tai itsekritiikin puutetta. Liike, joka lakkaa kuuntelemasta ulkopuolelta tulevaa tai sisäistä kritiikkiä, on vaarassa kompastua omaan kuviteltuun hyvyyteensä. Jokaisessa herätysliikkeessä on varmasti saman verran heikkouksia, kuin kirkossa jota se kritisoi, vaikkakaan ei aina samoja heikkouksia. Tämän oivaltaminen voi vaikuttaa siihen, millä äänensävyllä kritiikki annetaan. Usein rakkauden ja aidon välittämisen inspiroima kritiikki on helpompi ottaa vastaan kuin ylemmyydentunnossa ja kritisoimisen halusta annettu, vaikka jälkimmäinen olisikin yhtä totta kuin edellinen.