4.11.2010
Henkilöseurakunta tarkoittaa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntaa, johon voisi kuulua muun kuin maantieteellisen asuinpaikan perusteella. Kirkon jäsenet voisivat siis itse valita seurakuntansa.
Ehdotus henkilöseurakunnista ei mennyt kirkolliskokouksessa läpi. Sen torjuivat pääasiassa opiltaan liberaalit, jotka ovat usein käytännön asioissa hyvin vanhoillisia. Opiltaan konservatiivit puolestaan haluaisivat antaa entistä enemmän vapautta käytännön toiminnoissa. Yksinkertainen jako liberaaleihin ja konservatiiveihin ei siis aina päde.
Henkilöseurakuntia vastustetaan lähinnä kolmella perusteella. Sanotaan, että ne tuhoaisivat kirkon talouden. Näin ei varmasti kävisi. Henkilöseurakuntiin liittymismahdollisuutta käyttäisi hyväkseen todennäköisesti paljon pienempi joukko kuin vähän aikaa sitten erosi kirkosta pelkästään viikon aikana.
Toinen peruste henkilöseurakuntien vastustamiselle on sanoa niiden hajottavan kirkkoa. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Ensinnäkin kirkossa on jo olemassa keskenään sovittamattomassa ristiriidassa olevia teologisia näkemyksiä ja käytäntöjä. Myös erilaisia jumalanpalveluksia on jo olemassa. Esimerkiksi seksuaalivähemmistöille tarkoitettuja sateenkaarimessuja on järjestetty Helsingin Kallion seurakunnassa jo vuosia. Toisaalta kirkossa järjestetään myös vain miespappien toimittamia jumalanpalveluksia.
Hyvin erikoista käsitystä tasapuolisuudesta edustivat TV2:n Ajankohtaisessa Kakkosessa (19.10.) pastori Eeva Järvinen ja vt. kirkkoherra Riitta Männistö, jotka iloitsivat sateenkaarimessuista, mutta eivät olleet valmiita antamaan konservatiiveille omia jumalanpalveluksia. Heitä ja viimeaikaista kirkollista keskustelua kuunnellessa mieleen on noussut epäilys, onko liberaalien unelmien kirkko yksi yhteinen kirkko, jossa sallitaan ehdottomasti vain yksi yhteinen liberaali käsitys. Tältä se kuulostaa.
Samassa ohjelmassa henkilöseurakuntia tutkinut teologian tohtori Valdemar Kallunki totesi, että ristiriidat kirkossa ovat jo nyt valtavat ja että ainoa tapa selvitä tulevaisuudesta on tarjota kaikille jotakin. Siis kaikille. Myös niille, jotka eivät tee jumalanpalvelusyhteistyötä naispappien kanssa ja jotka pitävät homoseksuaalisuuden harjoittamista syntinä. Tämä ei tietenkään saa tarkoittaa kaaosta. Jumalanpalvelus olisi edelleenkin normaalin järjestyksen mukainen muun muassa synnintunnustuksineen ja uskontunnustuksineen. Henkilöseurakunnat eivät hajottaisi kirkkoa vaan auttaisivat sitä jatkamaan toimintaansa vähemmillä ristiriidoilla.
Kolmas syy vastustaa henkilöseurakuntia on se, että niiden sanotaan ruokkivan itsekkyyttä. Sanotaan, että meidän kaikkien on opittava tulemaan kirkossa toimeen keskenämme. Tietenkin myös henkilöseurakunnissa on opittava tulemaan toimeen muiden ihmisten kanssa. Niissä ketään ei kuitenkaan pakotettaisi rangaistuksen uhalla toimimaan vastoin vakaumustaan. On melko itsekästä puhua tilan antamisesta ja korostaa keskinäistä yhteyttä ja samalla vaatia ehdotonta kuuliaisuutta itse asettamilleen ehdoille.
Miksei kirkko voisi antaa aidosti tilaa henkilöseurakunnille? Miksi se pelottaa niin paljon?