10.2.2005

Teologiaa ajatellaan yleensä vain akateemisena oppiaineena. Mutta teologia merkitsee ”oppia Jumalasta”. Siksi jokaisella uskovalla ihmisellä on jonkinlainen teologia, olkoonpa se sitten kuinka alkeellista tai syvällistä tahansa.

Ihmisen teologia ei syvene vain kirjoja lukemalla. Ihmisen tulee käydä myös Jumalan koulua rukouksessa, raamatuntutkistelussa, elämän ahdistuksissa ja käytännön kristillisessä työssä. Teologian on läpäistävä elämän koe. Teologia, joka joutuu ristiriitaan elämän todellisuuden kanssa, on käyttökelvotonta.

On olemassa sanonta: ”Joka ei saa elämäänsä sopusointuun teologiansa kanssa, alkaa muuttaa teologiaansa elämänsä mukaiseksi.” Tähän kiusaukseen ihminen voi helposti langeta. Hän alkaa vanhurskauttaa syntiä ja vääryyttä omassa ja muiden elämässä tulkitsemalla Jumalan sanaa oman elämänsä mukaisesti. Pian hän väittää Jumalan hyväksyvän asioita, jotka Raamattu selvästi tuomitsee.

Tämä ei ole hyvä tie. Kun ihminen huomaa elämänsä olevan ristiriidassa Raamatun opetusten kanssa, hän ei saisi hylätä tai väärentää Jumalan sanaa, vaan hänen tulisi sen sijaan elää päivittäisessä katumuksessa, parannuksessa ja anteeksiantamuksessa.

On myös toisenlainen kiusaus. Siihen lankeavat ne, joiden teologia on väärällä tavalla asioita yksinkertaistavaa ja siksi ristiriidassa elämän kanssa. He ottavat huomioon vain jonkin tietyn puolen siitä kokonaisuudesta, mitä Jumala on meille Raamatussa ilmoittanut.

Kohdatessaan sokeana syntyneen miehen opetuslapset kysyivät Jeesukselta, kuka oli tehnyt syntiä, mies itse vai hänen vanhempansa. Heidän teologiansa mukaan sairaus oli suoraa seurausta jonkun synnistä. Jeesus oikaisi heidän liian kapeaa teologiaansa: ”Ei hän (tehnyt syntiä) eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki.” (Joh. 9:3)

Samoin Jeesus oikaisi niitä, jotka ajattelivat kärsimyksen ja onnettomuuksien olevan suoraa seurausta ihmisten synneistä. ”Jeesuksen luo tuli ihmisiä, jotka kertoivat Pilatuksen surmauttaneen uhraamaan tulleita galilealaisia, niin että heidän verensä oli sekoittunut uhrieläinten vereen. Jeesus sanoi siihen: ’Luuletteko, että he olivat suurempia syntisiä kuin kaikki muut galilealaiset, koska saivat tuollaisen lopun? Eivät suinkaan – samalla tavoin te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny. Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset?  Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny.’” (Luuk. 13:1–5)

Tarvitaan tasapainoista ja tervettä, koko Raamatun ilmoituksen huomioon ottavaa teologiaa, jotta emme syyllistyisi julmiin ja kestämättömiin tulkintoihin yrittäessämme ymmärtää omaa ja toisten ihmisten usein niin käsittämätöntä elämää. Kun Jumala sallii elämään vastoinkäymisiä, onnettomuuksia ja katastrofeja, ne eivät suinkaan aina ole rangaistusta jostakin, mutta niiden yksi tärkeä tarkoitus on kutsua ihmistä parannukseen. Näin Jeesus itse huomauttaa edellä mainitussa raamatunkohdassa.

Vanhassa ruotsinkielisessä kristinopissa vuodelta 1878 sanotaan: ”Ihmisten kohtaamista onnettomuuksista meidän ei tule koskaan ajatella, että ne ovat sattumaa tai sokean ja väistämättömän kohtalon työtä, vaan Jumala on ne lähettänyt synnin takia rangaistukseksi, varoitukseksi ja herätykseksi jumalattomille, ja uskoville koetukseksi sekä vahvistamaan heidän toivoaan, rakkauttaan ja luottamustaan Jumalaan.”