4.11.2004

Pyhäinpäivän suosio kirkollisena juhlapyhänä on Suomessa vakiintunut. Pyhäinpäivänä muistamme kuolleita. Tunnemme kaipausta ja ikävää. Joskus olemme myös helpottuneita, kun joku on lopulta nukahtanut väsyneenä pois ja päässyt vapaaksi pitkän sairauden otteesta. Voimme myös katua menetettyjä mahdollisuuksia osoittaa rakkautta ja arvostusta.

Raamatun todistuksen pohjalta meillä on kaiken muun lisäksi myös tietoisuus: ei se tähän loppunut.
Suhteessa elämään kuolema ei ole piste tai pilkku, vaan se on pikemminkin kaksoispiste. Tällä rippikoulussa käytetyllä vertauksella haluttiin tietysti ottaa kantaa kuoleman jälkeiseen elämään. Ei kuolema ole kaiken loppu.

Lopullinen se kyllä on. Ei kukaan tule takaisin, eikä kukaan synny uudestaan. Me elämme ja kuolemme vain kerran.
Se mikä tulee tämän elämän jälkeen, on monessa mielessä kuitenkin vielä todellisempaa kuin elämämme täällä. Jumalan olemassaolo ja todellisuus ei iankaikkisessa elämässä ole koskaan millään tavalla epäselvää eikä kyseenalaista.

Iankaikkisessa elämässä ei ole ateisteja eikä epäilijöitä. Siellä kaikille on täysin selvää, että Jumala on olemassa. Iankaikkisuudessa ei myöskään enää ole mitään epätietoisuutta meidän uskonelämästämme. Suhteemme Jumalaan on siellä lopullisesti ja peruuttamattomasti ratkaistu. Kuolema sinetöi tilanteemme.

Jos uskomme Jeesukseen, olemme pelastettuja ja vietämme iankaikkisuuden hänen kanssaan. Jos emme usko Jeesukseen, vietämme yhtä tietoisen ja lopullisen iankaikkisuuden, mutta vietämme sen kadotuksessa, erillään Jumalan hyvistä lahjoista, ikuisesti Jumalan pyhyyden ja vihan alla.

Rakkaus ei lausu ihmisestä kadotustuomiota etukäteen. Lopullinen tuomiovalta on Jumalalla. On mahdotonta tietää kenestäkään täysin varmasti, uskooko hän aidosti Jeesukseen vai ei. Rakkaus haluaa toivoa ihmiselle parasta. Raamattu sanoo kuitenkin selvästi, että ihmiset on iankaikkisuudessa jaettu pelastettuihin ja kadotettuihin.
Siksi iankaikkisuuteen täytyy aina suhtautua vakavasti.

Vaikka kristinuskossa korostetaan iankaikkisuutta, se ei merkitse maanpäällisen elämämme halveksimista. Päinvastoin, juuri ikuisuusnäkökulmaa antaa elämälle aivan erityisen suuren merkityksen. Täällä ajassa omaksumamme arvot ja näkemykset, samoin kuin elämämme jokapäiväiset ratkaisut, saavat aivan erityistä painoarvoa, kun ajattelemme niitä ikuisuuden valossa.

Emme elä tilanteessa, jossa kaikki päättyisi kuolemaan. Silloinhan millään ei olisi lopullista merkitystä. Elämämme jokainen sekunti on ainutlaatuinen ja kertakaikkinen.

Vanha sanonta, joka varoittaa meitä tulemasta niin taivaallisiksi, ettei meistä ole mitään hyötyä maailmassa, ei enää nykyään päde. Todellisuudessa juuri niistä ihmisistä, joilla on sydän taivaassa, on eniten hyötyä myös maallisessa elämässä. Juuri ikuisuuden valossa elävät ihmiset ovat usein valmiita luopumaan omastaan lähimmäisen ajalliseksi ja iankaikkiseksi parhaaksi.

Samalla kun iankaikkisuus korostaa tämän elämän arvoa ja merkityksellisyyttä, se myös keventää elämisen taakkaamme. Meidän ei tarvitse saada kaikkea tässä ja nyt. Epäonnistumiset eivät merkitse koko elämän epäonnistumista. Tämän elämän menetykset kalpenevat ikuisuuden rinnalla. Ne eivät ole verrattavissa siihen, mikä meitä Jeesukseen uskovina ihmisinä odottaa.