29.1.2009
”Voinko ollenkaan olla kristitty, kun en ole päässyt irti riippuvuudestani?” Tällainen kysymys kertoo voimakkaasta sisäisestä ahdistuksesta ja kamppailusta. Riippuvuudet ovat nousseet yhdeksi suomalaisten kipeimmistä ongelmista. Niitä on monenlaisia ja eri tasoisia. Yleisimpiä ovat ehkä riippuvuus alkoholista ja tupakasta. Riippuvaiseksi voi tulla niin nettipornosta kuin ruuastakin.
Riippuvuuden kanssa kamppailevan ei kannata luopua Jeesuksesta, vaikkei heti pääsisikään irti tuhoisasta taipumuksestaan. Apostolinen opetus Uudessa testamentissa on kantanut synnillisten taipumusten kanssa taistelevia kaikkina vuosisatoina. Tuo opetus on selvä: saamme tunnustaa syntimme ja ottaa vastaan täyden anteeksiantamuksen Jeesuksen tähden.
Jeesus itse kehotti meitä antamaan anteeksi ei seitsemän vaan seitsemänkymmentäseitsemän kertaa. Kuinka paljon kärsivällisemmin hän itse antaakaan meille anteeksi!
Joskus erehdymme ehdollistamaan Jumalan isällisen rakkauden meitä kohtaan: ”Jos pääsisin irti tästä, silloin tietäisin Jumalan rakastavan minua.” Mutta eiväthän maallisetkaan vanhemmat rakasta lastaan vain silloin, kun tämä käyttäytyy hyvin tai on onnistunut pysymään oikealla tiellä? Monen vanhemman tuska lapsensa puolesta nousee juuri syvästä välittämisestä, myötätunnosta ja halusta auttaa.
Paljon enemmän Jumalan sydäntä särkee nähdä lapsensa synnin siteissä tai eksyneenä. Jeesukselta ei koskaan löytynyt kovaa ja luotaantyöntävää asennetta katuvaa syntistä kohtaan. Päinvastoin, hän armahti ja nosti rakkaudellaan. Tähän rakkauteen kannattaa turvautua riippuvaisenakin.
Riippuvainen ihminen tietää usein varsin hyvin toimivansa väärin. Siitä seuraa itseinhoa ja häpeää. Lain vaatimukset eivät vapauta ketään, kuten ei kuumemittarikaan paranna sairasta. Laki vain osoittaa meidät syntisiksi. Ainoastaan Kristuksen rakkaudessa on vapauttava voima.
Tätä voimaa ei pidä aliarvioida. Tuhannet kristityt eri puolilla maailmaa voivat todistaa, miten Jeesuksen nimessä on vapauduttu mitä erilaisimmista siteistä. Esirukouksen ja kristillisen yhteyden tuki voi olla ratkaisevaa, kun etsitään apua. Sielunhoitoa tai ammattiauttajan apuakaan ei pidä halveksia.
Joskus ihminen saattaa kiintyä riippuvuuteensa, koska se toimii ikään kuin piilopaikkana oman kivun ja vaikeiden asioiden kohtaamiselta. Kristitty on kutsuttu kilvoittelemaan ja etsimään aktiivisesti vapautusta siitä, minkä tietää elämässään tuhoisaksi ja vääräksi. Kilvoittelun vastakohta on paatumus, välinpitämättömyys ja itsepetos.
Jumala kutsuu isänrakkaudessaan meitä tulemaan luokseen juuri siinä kunnossa kuin olemme. Tarkoitus ei kuitenkaan ole jättää meitä tuhoutumaan siteisiimme, vaan hoitaa meidät niistä irti. Se voi viedä lyhyemmän tai pitemmän aikaa, mutta toivo ei saata häpeään. Viimeistään taivaassa jokainen, joka on kuollut uskossa Kristukseen, vapautuu kaikista kahleistaan ja siteistään.
Omasta vapautumiskokemuksestaan ei pidä tehdä raudanlujaa mallia toiselle ihmiselle. Saamme esirukouksin tukea toisiamme ja iloita Jumalan työstä toistemme elämässä. Kukaan meistä ei ole omasta ansiostaan vahva ja vapaa. Me kaikki olemme riippuvaisia Jumalan armosta Kristuksessa.