14.10.2010

Jeesus Kristus ei etsi ihailijoita vaan seuraajia. Suhteemme kristinuskon päähenkilöön ei ole kohdallaan, jos vain pidämme totena joitakin historiallisia tietoja hänestä. Jeesus kysyi seuraajiltaan: ”Kenen te sanotte minun olevan?” mutta hän kysyi myös: ”Uskotko sinä minuun?”

Vastauksestamme jälkimmäiseen kysymykseen riippuu, olemmeko Jumalan lapsia vai emme.

Uskonpuhdistaja Martti Luther sanoi: ”Olen usein maininnut kahdenlaisesta uskosta. Toinen on se, että tosin uskot Kristuksen sellaiseksi, joksi hänet kuvataan evankeliumeissa, mutta et pidä häntä omana Vapahtajanasi. Ajattelet, että hän on tosin muiden, kuten Pietarin ja Paavalin ja hurskaiden pyhien Vapahtaja, mutta ken tietää, onko hän sinunkin Vapahtajasi ja voitko omistaa hänet ja odottaa häneltä apua.”

”Huomaatko, että tämä usko on aivan mitätön. Se ei ota vastaan Kristusta, ei nauti hänen rakkauttaan eikä myöskään tunne mitään rakkautta häntä kohtaan. Tämä ei ole uskoa Kristukseen, vaan uskoa Kristuksesta, samanlaista kuin perkeleillä ja kaikilla pahoilla, sillä kukapa ei uskoisi, että Kristus on armollinen hurskaille.”

”Oikein ja kristillisesti uskot, että Kristus ei ole vain pyhien Vapahtaja, vaan epäilemättä sinun oma Vapahtajasi, jopa sinun omasi enemmän kuin kaikkien muiden. Sinun autuutesi ei olekaan siinä, että hän on Kristus hurskaita varten, vaan siinä, että hän on sinun Kristuksesi ja Kristus sinua varten. Tämä usko vaikuttaa sen, että Kristus käy sinulle kalliiksi ja rakkaaksi. Tämmöistä uskoa seuraavat pakottamatta rakkaus ja hyvät teot.”

Luther kertoo puhuneensa usein näistä kahdesta erilaisesta uskosta, joista toinen on pelastuksen kannalta ”aivan mitätön”, eli se ei ole ensinkään pelastavaa uskoa. Itse paholainenkin tietää tosiasiat Kristuksesta, muttei silti pelastu vaan tulee viettämään iankaikkisuuden hyvin ansaitsemassaan helvetissä.

Nykyisessä kirkollisessa tilanteessa – samoin kuin Lutherin aikana – on taas syytä korostaa, että on aivan eri asia uskoa jotakin Kristuksesta kuin uskoa häneen omien syntien sovittajana ja omana Vapahtajana. Jokaisen kristityn tulisi kuulua seurakuntaan, ja kristitylle on ratkaisevan tärkeää käydä sanankuulossa ja vaalia seurakuntayhteyttä. Silti kaste, kuuluminen johonkin kirkkoon tai herätysliikkeeseen, kirkonpenkin ahkera kuluttaminen ja ehtoollisella käyminen eivät takaa sitä, että ihminen on uskossa. On mahdollista, että hän on Jumalan valtakunnan ulkopuolella ja ettei hän ole koskaan ottanut uskossa vastaan Kristusta Vapahtajanaan.

Elävä usko siirtää meidät helvettiin johtavalta tieltä taivaan tielle, kiinnittää pelastavasti Kristukseen, lahjoittaa Pyhän Hengen ja synnyttää Jumalan lapsiksi. Tämä kaikki on Jumalan lahjaa. Kukaan ei voi pelastaa itseään, vaan se on kokonaan Jumalan teko.

Voimme kuitenkin hylätä tai ottaa vastaan Jumalan sanan. Voimme halveksia kasteen lahjaa, Kristusta, tai kiittää hänestä. Voimme laiminlyödä ehtoollisen tai käydä katuvalla ja anteeksi pyytävällä mielellä uskossa ehtoollispöytään. Usko on henkilökohtaista turvautumista Kristukseen, tai sitten sitä ei vielä pelastavassa mielessä olekaan.