4.3.2010

”En olis saanut luottaa tähänkään”, laulaa Anna Puu eräässä suosituimmista kappaleistaan.

Kenties vielä pahempaa kuin tulla ihmisten pettämäksi on jäädä olemassaolonsa ja elämänsä ulkopuolelle. Näin käy, jos koko elämänkatsomuksemme osoittautuu paikkansapitämättömäksi ja pettäväksi. Todellisuus onkin toisenlainen kuin sen pitäisi olla tai kuin haluaisimme sen olevan. Tätä on surullisen paljon meidän ajassamme. Tarvitsemme elämästä kuvan, joka vastaa kohtaamaamme todellisuutta. Juuri tässä on kristillisen uskon voima.

Maailmassa on paljon mykistävän kaunista. Koko elämä on täynnä ihmeellistä suunnitelmallisuutta, maailmankaikkeudesta aina yhden solun rakenteeseen saakka. Sen, joka uskoo Luojaan, ei tarvitse yrittää selittää kaikkea vailla mieltä olevan sattuman tuotteeksi. Hänellä on joku, jota kohtaan tuntea syvää kiitollisuutta kaiken hyvän edessä. Toisen suositun laulun sanoista huolimatta elämää itseään on järjetöntä kiittää, jos elämme materialistisessa, ateistisessa maailmankaikkeudessa. Vain jos on olemassa Luoja, on mielekästä tuntea kiitollisuutta jollekin itseään paljon suuremmalle.

Tämä kaunis maailma on kuitenkin myös täynnä katastrofeja, kärsimystä, petosta, ilkeyttä ja väkivaltaa. Aivan niin kuin täydellinen kauneuskin, myös pahuus on usein mykistävää. Monesti oikeus jää lopulta saavuttamatta. TV1 lähetti äskettäin dokumentin Kamputseassa vaikuttaneen Pol Potin hirmuhallinnon puolestatoista miljoonasta kidutuksen ja väkivallan uhrista. Kolmekymmentä vuotta syyttömät ovat odottaneet oikeutta, eivätkä ole sitä vieläkään saaneet.

Raamatullinen kristinusko selittää maailman pahuuden lahjomattoman realistisesti. Apostoli Paavali puhuu meistä ihmisistä sellaisina ”jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden tähden ja sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet tuntonsa turtumaan” (Ef. 4:18–19, vuoden 1938 raamatunkäännöksen mukaan). Pimentymistä, vieraantumista, tietämättömyyttä, paatumusta ja turtumusta. Lohduttomalta – mutta järkyttävän todentuntuiselta – kuulostava kuvaus ihmisen syntisyydestä. Tässä suhteessa emme ole kehittyneet sitten keskiajan tai Vanhan testamentin aikojen. Raamattu ei peittele pahuuttamme vaan paljastaa sen.

Entä ne paljon puhutut hyvät uutiset, toivon säteet? Ihmisen pahuus ja vääryys vaativat lääkkeen, joka ei ole vain kauniita sanoja ja unelmia. Jumalan valitsema lääke meidän sairauteemme on Kristuksen uhrikuolema. Siinä annettiin Jumalan pyhyyden edessä riittävä maksu meidän synneistämme. Nousemalla haudastaan Kristus kukisti pahuuden ja kuoleman vallan.

Sanoma ristiinnaulitusta ja ylösnousseesta Kristuksesta on tuonut maailmaan enemmän toivoa, lohdutusta, muutosta, kehitystä ja epäitsekästä hyvyyttä kuin mikään muu koskaan. Itse asiassa se on ainoa varsinaisesti täysin uusi asia, joka on tullut maailmaan sitten syntiinlankeemuksen. Kristinuskon sanoma on totta kaikkialla maailmassa. Tätä sanomaa viedään tänäänkin lähetystyön keinoin kauniiseen mutta langenneeseen maailmaamme. Se tarjoaa elämän- ja kuolemankatsomuksen, joka kestää.