Mistä nousee krusifiksi- ja rukousfobia?

19.11.2009

Suomalaissyntyinen mutta nykyisin Italian kansalainen Soile Lautsi on saanut ainakin väliaikaisen voiton monivuotisella ”ristiretkellään”. Lautsia on tunnustavana ateistina häirinnyt se, että hänen lastensa koulun seinillä on krusifikseja. Marraskuun alussa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin kehotti Italian kouluja poistamaan krusifiksit. Lautsi sai 5 000 euron korvauksen ideologisesta kärsimyksestä.

Krusifiksikielto on ymmärrettävästi aiheuttanut voimakkaita reaktioita Italiassa. Italian hallituksen jäsenet ovat ilmoittaneet valittavansa päätöksestä.

Suomessa päätös kirvoitti keskustelun päiväkotien ruokarukouksista ja hengellisistä lauluista. Viime viikolla Vapaa-ajattelijoiden liiton puheenjohtaja Jussi K. Niemelä valisti televisiouutisissa koko Suomen kansaa päiväkotien uskontokasvatuksen ongelmallisuudesta. Lapset saisivat Niemelän mukaan rukoilla hiljaa mielessään, mutteivät ääneen.

Yhteiskunnallinen kehitys alkaisi saada erikoisia piirteitä siinä vaiheessa, jos pienen ateistifundamentalistien joukon sallittaisiin määritellä, missä ja milloin kristillisen kirkon jäsenten lapset voivat rukoilla. Mistä nousee eri puolilla Eurooppaa tällainen krusifiksi- ja rukousfobia?  Ja mistä nousee ahdistus ja kyvyttömyys hyväksyä eri tavalla uskovien ja uskonsa ilmaisevien ihmisten symbolit ja tavat?

Jokainen ymmärtää, että olemme täydellisessä umpikujassa, jos maailmasta pitäisi poistaa kaikki uskonnolliset, kaupalliset, kansalliset ja ideologiset symbolit, joista joku ei pidä. Vakaumuksellisina kristittyinä elämme tilanteessa, jossa media ja kulttuuriympäristömme on täynnä erilaisia symboleja – puhumattakaan käytöksestä ja puheista – jotka ovat ristiriidassa uskomme kanssa.

Aivan kristillisen uskon alusta saakka on kuitenkin ymmärretty, ettemme kristittyinä voi lähteä pois maailmasta, eikä meillä ole mahdollisuutta muuttaa ympäröivää maailmaa oman mielemme mukaiseksi. Joudumme elämään maailmassa, mutta meidän ei itse tarvitse elää maailmassa vallitsevien näkemysten ja tyylin mukaisesti.

Nyt tarvitaan yhteiskunnassa juuri sitä, josta nykyisin on niin paljon puhetta, mutta jota esiintyy niin hämmästyttävän vähän: aitoa suvaitsevaisuutta. Ateisteja tai heidän lapsiaan ei saa pakottaa rukoilemaan. Ketään ei saa kiusata tai jollakin tavoin rangaista siitä, jos hän ei halua rukoilla. Mutta kristittyjen sallittakoon opettaa lapsiaan rukoilemaan – ääneen. Uskonnonvapaus koskee myös kristittyjä.

Ei olisi ollenkaan huono idea, että kristityt näyttäisivät uskonsa huomattavasti aiempaa julkisemmin. Vielä ei ole olemassa mitään kieltoa kiittää Jumalaa ruoasta vaikkapa ravintolassa tai lukea Raamattua junassa tai pitää muuten esillä kristillisiä symboleja eri tavoin.

Yhteiskunnassa ei voida koskaan elää maailmankatsomusten tai symbolien suhteen tyhjiössä. Jos kristillinen usko ajetaan ulos julkisesta tilasta ja julkisesta keskustelusta, tyhjiön täyttävät muut ideologiat ja katsomukset.