17.9.2009

Helsingin käräjäoikeus antoi viime viikolla tuomion paljon julkisuutta saaneessa oikeudenkäynnissä, jossa Jussi Halla-aho oli syytettynä uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Ensimmäisestä tuli sakkoja toinen syyte hylättiin. Halla-aho aikoo valittaa tuomiosta.

Oikeuden ratkaisun perusteluissa on kiinnostava kohta, jolla on suurta yleispätevää merkitystä kaikessa keskustelussa uskontoihin sisältyvästä totuudesta. Siinä sanotaan näin:

”Yleisesti ottaen on selvää, että erilaisten uskonnollisten käsitteiden totuusarvosta ei voida käydä keskustelua samalla tasolla kuin millä keskustellaan esimerkiksi luonnontieteisiin liittyvistä kysymyksistä. Jälkimmäiset voidaan todistaa oikeiksi, kun sen sijaan objektiivisesti arvioiden jo minkä tahansa uskonnon olemukseen kuuluu, että sen käsitteisiin liittyvä totuus on suhteellista. Logiikalla tai niin sanotuilla järkiperusteluilla ei tämän vuoksi ole todellista merkitystä uskonnollisista kysymyksistä käytävässä keskustelussa.”

Tässä ilmaistut ajatukset ovat hyvin ongelmallisia. Jos uskonnosta puheen ollen logiikka ja järkiperustelut eivät ole voimassa, miten kenenkään voitaisiin koskaan osoittaa olevan oikeassa tai väärässä missään uskontoa koskevassa asiassa? Tai miten ketään voitaisiin tuomita missään uskontoa koskevassa asiassa? Eikö kaikkien tuomioiden edellytetä perustuvan nimenomaan hyviin, loogisiin järkiperusteluihin? Eihän voi olla niin, että loogiset järkiperustelut ovat toisilta kiellettyjä ja toisille taas sallittuja. Miten kukaan voisi koskaan puolustautua uskontoa koskevassa asiassa, jos hänen ei sallita käyttää loogisia tai järkevään ajatteluun perustuvia argumentteja?

Ajatus, että uskonnon käsitteisiin liittyvät totuudet ovat aina suhteellisia – toisin kuin tieteen totuudet – on sekin outo ja kestämätön. Kun väitetään, että vain tieteelliset totuudet ovat todistettavasti tosia, unohdetaan, että kaikki tieteellisetkin totuudet perustuvat aina jonkinlaisiin perususkomuksiin koko olemassaolon luonteesta. Tällaiset perususkomukset puolestaan lepäävät perimmäisessä mielessä aina jonkin uskonvaraisen lähtökohdan varassa.

Moderni tieteenfilosofia on osoittanut, että tieteellisen läpimurron perustana oli usko Jumalaan, joka ylläpitää luonnon lainomaisia prosesseja ja joka on luonut maailman lainalaisuudet ja ihmisen ymmärryksen vastaamaan toisiaan. Pyrkimys sulkea usko Jumalaan tieteen ulkopuolelle on kumoutunut viime vuosikymmenten tieteenfilosofisessa analyysissa. Usko puolueettomaan ja ennakko-oletuksista vapaaseen tieteentekijään on osoittautunut myyttiseksi.

Kun puhumme esimerkiksi kristinuskosta, jossa sanoma ja väite on se, että elävä Jumala on ilmoittanut itsensä luonnossa, sanassaan ja Pojassaan historiassa, ei etukäteen voida määritellä, että kaikkien näin ilmoitettujen totuuksien on välttämättä oltava suhteellisia.  Miksi uskonnon piirissä ei voisi esittää jotakin, mikä on vähintäänkin yhtä varmaa totuutta kuin tieteen piirissä? Kristinuskoa on alusta alkaen perusteltu ja puolustettu myös loogisilla järkisyillä.