3.11.2005

Suomi on Euroopan viimeisiä maita, joissa ei vielä ole lakia hedelmöityshoidoista. Viime perjantaina kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) ja joukko muita kansanedustajia jättivät aloitteen hedelmöityshoitolaiksi.

Nyt keskustelu asiasta oletettavasti kiihtyy. Sen polttopisteessä ovat varmasti tähän erinomaiseen lakialoitteeseen sisältyvät hoitojen rajaukset heteroaviopareille ja ainoastaan käyttäen avioparin omia sukusoluja ja alkioita.

Molemmille rajauksille on hyvät perustelut. Vaikka isättömiä lapsia nykyisin onkin entistä enemmän, ei tietenkään pitäisi edistää lailla sitä, etteivät yhä useammat lapset koskaan saisi yhteyttä biologiseen isäänsä.

Lesbopareille ei pitäisi antaa oikeutta hedelmöityshoitoihin. Sairaanhoidon kaventuvia resursseja ei tulisi kohdistaa periaatteessa steriilien yksisukupuolisten suhteiden hedelmöitykseen. Kun kaksi naista tai miestä eivät voi saada lasta, kyseessä ei ole mikään sairaus, vaan luonnollinen seuraus siitä, miten biologia ja meidän ruumiimme toimivat.

Lapsihan saa elämänsä mieheltä ja naiselta ja kuuluu siksi vääjäämättä yhteen heidän kanssaan. Siksi hänen tulisi saada myös kasvaa yhdessä molempien biologisten vanhempiensa kanssa.

Biologisen isän roolia ei missään tapauksessa saa kaventaa vain siittiösolujen lahjoittajaksi, niin kuin lesboparien hedelmöityshoidoissa tapahtuu. Kouluissa ja kriminaalihuollossa ovat tuttuja ongelmat, jotka syntyvät lasten isähahmon puutteesta. Myös huoltajuuskiistoissa painotetaan lapsen oikeutta yhteyteen sekä isän että äidin kanssa.

Myöskään biologisen äidin roolia ei pitäisi kaventaa vain lapsen synnyttäjäksi, kuten tapahtuisi, jos homopareille sallittaisiin adoptio-oikeus. Niin sanottu sijaissynnyttäminen on samoin torjuttava. Ajatus, että nainen voi ongelmitta kantaa kohdussaan toisille kuuluvaa lasta, jonka hän synnytettyään luovuttaa pois, ohittaa liian kevyesti muun muassa äidin ja kohdussa olevan lapsen välille raskauden aikana syntyvän luonnollisen siteen.

Lapselle on myös ehdottomasti annettava oikeus tietää biologiset vanhempansa. Perimä on merkittävä osa identiteettiämme. Jopa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsilla on oikeus saada tuntea omat vanhempansa ja olla heidän hoidettavanaan, jos se on mahdollista. Ellei se ole jostakin syystä mahdollista, lapselle on tietenkin pyrittävä luomaan parhaat mahdolliset muunlaiset kasvuolosuhteet.

Jos lainsäädännöllä lähdetään rikkomaan luomisjärjestystä vastaan, luodaan tulevaisuuteen suuria ongelmia. Keskustelussa on vedottu esimerkiksi lesbo- ja homoparien lapsettomuuden tuskaan. Tällainen rakkauteen ja suvaitsevaisuuteen vetoaminen on pelkkää retoriikkaa, joka toimii lapsen pitkän tähtäimen edun vastaisesti. Onhan huomioitava myös isättömän tai äidittömän lapsen tuska tulevaisuudessa.

Raamattu puoltaa alusta loppuun asti perhettä ja heteroseksuaalisuutta. Sen mukaan isällä ja äidillä on Jumalan edessä vastuu biologisista lapsistaan.

Mies ei voi ajatella pääsevänsä tästä vastuustaan irti, jos hän lahjoittaa siittiösolujaan keinohedelmöitystarkoitukseen. Vain jos mies jostakin syystä ei pysty itse ottamaan vastuuta biologisten lastensa kasvattamisesta, näille lapsille tulee kyseeseen joku muu kasvattaja. Samoin ei nainenkaan voi ajatella vapautuvansa vastuusta omista biologisista lapsistaan lahjoittamalla heidät pois, ellei ole aivan erityisiä syitä siihen, ettei hän voi itse kasvattaa heitä.

Erityiset syyt ovat aivan eri asia kuin oman perimänsä hylkääminen. Tietoisuus näistä asioista on erittäin syvällä ihmisen luonnollisessa moraalitajussa.