Parisuhdelain seuraukset kirkossa; piispainkokouksen selvitys kirkolliskokoukselle, perustevaliokunnan mietintö 4/2010 piispainkokouksen esityksestä 2/2010 

Puheenvuoro torstaina 11 päivänä marraskuuta 2010 klo 9.15

Herra arkkipiispa, hyvät kirkolliskokouskollegat. Niin rankka päivä kuin tämä on ollutkin, niin ainakin itse totean oppineeni tänään enemmän kuin ehkä yhtenäkään aikaisempana päivänä kirkolliskokouksessa. Kiitän kaikkia edellisiä puhujia hienosta asenteesta ja monia hyvin henkilökohtaisista puheenvuoroista. Perustevaliokunta on tehnyt hyvää työtä, mutta mietinnössä ei käsittääkseni oteta kantaa ratkaisevaan kysymykseen eli siihen, onko homosuhteessa eläminen oikein vai väärin, syntiä vai ei. Kirkon uskon ja käytäntöjen tulee, sekä kirkkolain että -järjestyksen mukaan, perustua Raamattuun ja Jumalan sanaan. Tästä on ollut suuri yksimielisyys. Raamatun suhtautuminen homoseksuaaliseen käyttäytymiseen on yksiselitteisen kielteinen niin Vanhan testamentin kuin Uuden testamentin osalta. Myös tämä on todettu yksimielisesti ja myös mietintö toteaa tämän. Miten tämän toteamisesta päästään siihen, että sellaisen suhteen puolesta voidaan hyväksyvässä mielessä rukoilla, ylittää täydellisesti loogisen käsityskykyni. Ajatus siitä, että perustevaliokunnan ehdottama rukous voisi olla mitään muuta kuin homosuhteen hyväksyvä, perustunee siihen, ettei tilannetta ole ajateltu läpi. Samaa sukupuolta olevan parin seisoessa alttarin edessä sukulaisten ja ystävien täyttäessä kirkon kuka on se pappi, joka rukoilee parin puolesta jossain muussa kuin heidän suhteensa hyväksyvässä ja jossain mielessä myös siunaavassa merkityksessä? Sellaisessa tilanteessa kävellään kuitenkin käsittääkseni Raamatun opetusten ylitse. Piispa Riekkisen ja piispa Vikströmin sinänsä mielenkiintoiset puheenvuorot vaatisivat ja ansaitsisivat perusteellisemman vastauksen kuin tässä tähän aikaan ainakaan voi antaa, mutta muutama huomio.

Ensinnäkin, niin kuin on vastattu jo useassa puheenvuorossa, Vanhan testamentin Israelia koskeva yhteiskunnallinen lainsäädäntö kuolemanrangaistuksineen ei tietenkään enää koske Uuden testamentin kristittyjä. Vanhan ja Uuden testamentin välissä on nimittäin tapahtunut jotain ratkaisevaa: Jeesus Kristus on tullut ja sovittanut meidän syntimme. Siksi sellaiset argumentit kuin ”jos uskotte Raamattuun, miksi ette kannata homojen kivittämistä” ovat raamatullisen kokonaisteologian ja Raamatun tulkintaopin valossa täysin kestämättömiä. Mitä Salomoniin tulee, kannattaisi lukea VT tarkasti. Hänen haareminsa oli nimenomaan tekstien mukaan vastoin Jumalan käskyä, ja Vanhan testamentin Salomonista puhuvat tekstit osoittavat, että hänen synnistään seurasi luopumus ja Jumalan rangaistus.

Kolmanneksi; orjuutta ei milloinkaan perustella Uudessa testamentissa luomisella tai evankeliumilla tai millään muullakaan perusteella, kun sen sijaan homoseksuaalisen elämäntyylin kielto perustellaan. Kehotuksessa ”pysyä asemassaan” orjana on kyse apostolin neuvosta – itse oman raamattunäkemykseni mukaan inspiroidusta neuvosta – vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa orjien vallankumous olisi johtanut suoraan verenvuodatukseen. Mutta mikä tärkeämpää, Uudessa testamentissa on Filemonin kirje, joka käytännössä opettaa orjuuden ratkaisevasti muuttuneen ja loppuvan Kristuksessa. Orjuudessa on siis kyse aivan toisenlaisesta asiasta, joka ei mitenkään kelpaa vertailukohdaksi homokysymyksessä. Uudessa testamentissa olevat homoseksuaalisen elämäntyylin torjuvat tekstit eivät ole irrallisia raamatunlauseita. Kristityillä kaikki lähtee siitä, kuka Jeesus on ja mitä hän on sanonut. Jeesuksen ja hänen apostoliensa, esimerkiksi Paavalin välillä ei ole mitään ristiriitaa. Apostolit, Paavali etunenässä, ovat Jeesuksen valtuuttamia ja lähettämiä kirkon opettajia. Lähettäessään heidät Jeesus sanoi: ”Joka kuulee teitä, se kuulee minua. Joka hylkää teidät, hylkää minut. Joka minut hylkää, hylkää Hänet, joka on minut lähettänyt. ”Eli Jumalan. Tessalonikalaiskirjeessä Paavali antaa kristityille sukupuolielämää koskevia eettisiä ohjeita ja sanoo sen jälkeen näin – nämä ovat siis apostoliset ohjeet: ”Joka nämä hylkää, ei hylkää ihmistä vaan Jumalan, joka myös antaa Pyhän Henkensä teille.” Apostolisen opetuksen hylkääminen on siis Uuden testamentin mukaan Jeesuksen hylkäämistä. Kun pidämme kiinni siitä, mitä Paavali ja muut apostolit opettavat, pidämme kiinni siitä, mitä Jeesus heidän kauttansa meille opetti.

Kyse on kuitenkin enemmästä kuin Paavalin opetuksesta. Kyse on koko Raamatun opetuksesta. Raamatun ensimmäinen opetus on se, että Jumala on Luoja. Luomisesta nousee jokaisen ihmisen vankkumaton ihmisarvo, jota on äärimmäisen vaikeata perustella ateismista käsin. Tämä arvo on voimassa seksuaalisesta suuntautumisesta ynnä muusta vastaavasta riippumatta. Raamatun toinen opetus on lankeemus. Tämä määrittää myös sitä, kuka ja millainen minä olen, millainen ihminen on. Kukaan meistä ei voi tarkastella itseään vain luomisen perusteella. Jos haluaa ymmärtää kristillistä ihmiskäsitystä, täytyy tarkastella ihmistä sekä luotuna että langenneena. Itse en voisi missään tapauksessa ylipäätään olla kristitty, jos Raamattu ei opettaisi lankeemusta, koska joutuisin johtamaan kaiken tässä maailmassa olevan suoraan Jumalasta. Kaikki mikä minussa on, ei nouse siitä, että olen luotu. Se voi myös nousta siitä, että olen langenneen ihmiskunnan jäsen ja siitä, että olen syntinen ihminen. Se, että ihmistä sanotaan syntiseksi, ei tee hänestä arvotonta. Luin hiljattain yleisönosastolla olevan kirjoituksen 16-vuotiaalta tytöltä, hän oli mennyt kristilliseen tilaisuuteen ja kuullut siellä, että ihmisiä sanotaan syntisiksi. Hän oli kiukkuinen siitä, että ei hän ole mikään huono nainen, ei hän ole syntinen. Tämä on väärinkäsitys, joka varmaan voi johtua meistä kristinuskon sanoman opettajista; me esitämme asian huonosti. Syntinen ei tarkoita arvotonta vaan täysin päinvastoin: synnin vakavuus tulee juuri siitä, että olemme ihmisinä kaikki Jumalan kuvaksi luotuja, ja siksi lankeemus on niin suuri asia – siksi, kun olemme niin äärettömän arvokkaita luotuina. Sitä taustaa vastaan syntisyys on niin äärettömän vakava asia. Ihmisen luotuisuus ja ihmisen syntisyys ovat molemmat kaiken sen taustalla, mitä Uusi testamentti opettaa. Vaikeasti sanottuna ne ovat itse asiassa hermeneuttiset avaimet eli tulkinnalliset avaimet koko Raamattuun. Luominen, lankeemus, lunastus. Jos tätä ei huomioida, en ymmärrä, miten Uudesta testamentista saataisiin selkoa.

Kun seuraavaksi luen muutaman kohdan, teen sen luterilaisen uskontulkinnan valossa, jonka mukaan Raamatun opetukset jakautuvat lakiin ja evankeliumiin. Laki tuomitsee meidät kaikki kadotuksen ansainneiksi syntisiksi. Evankeliumi puolestaan tuo kaikille armahduksen Kristuksessa. Roomalaiskirjeessä Paavali opettaa Jumalan hylänneistä ihmisistä ja ihmiskunnan luopumuksesta seuraavaa, ensimmäinen luku, jakeet 24-32: ”Sen vuoksi Jumala on jättänyt heidät mielihalujensa valtaan sellaiseen saastaisuuteen, että he keskinäisissä suhteissaan häpäisevät oman ruumiinsa. He ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen, he ovat kunnioittaneet ja palvelleet luotua eivätkä Luojaa – olkoon hän ikuisesti ylistetty, aamen. Siksi Jumala on jättänyt heidät häpeällisten himojen valtaan. Naiset ovat vaihtaneet luonnollisen sukupuoliyhteyden luonnottomaan, ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan. Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista, mikä ei sovi. He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä, epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.” Uskomaton todistus – meistä, kaikista. Myös itsestäni. ”Vaikka he tietävät Jumalan säätäneen, että ne, jotka käyttäytyvät tällä tavoin, ovat ansainneet kuoleman, he toimivat itse näin, vieläpä osoittavat hyväksymistään, kun muut tekevät samoin.” Suomen johtaviin raamatunselitysopin opettajiin kuuluva emeritusprofessori Jukka Thuren toteaa tästä raamatunkohdasta: ”Apostoli näkee sellaiset suhteet (- siis hän on nyt nostanut tämän asian tästä erikseen, vaikka voisimme minkä tahansa ottaa tästä luettelosta, hän siis viittaa tässä homosuhteisiin -) rangaistuksena siitä perisynnistä, että ihmiset eivät ole kunnioittaneet Jumalaa.” Tämän jälkeen Thuren sanoo jotain, mikä on erittäin merkittävää meille, jotka olemme täällä tänään tekemässä tätä päätöstä: ”Jae 32 ulottaa Jumalan ankaran tuomion niihinkin, jopa erityisesti niihin, jotka osoittavat hyväksymistään, kun muut käyttäytyvät tuolla apostolin kuvaamalla tavalla.” Jos – nyt palaan mietintöön – jopa hyväksynnän osoittaminen homosuhteille on Raamatun mukaan Jumalan tuomion alaista, silloin tietenkään minkäänlainen rukoileminen hyväksyvässä mielessä tällaisen suhteen puolesta ei voi tulla kristitylle kysymykseen. Täällä on annettu ymmärtää, ettei Raamattu puhuisi mitään suoranaisesti homosuhteiden puolesta rukoilemisesta. Entä Paavalin kirje Timoteukselle 5:20-22? Kohta kuuluu: ”Nuhtele syntiä tekeviä kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät. Jumalan, Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä kehotan vakavasti sinua soveltamaan näitä ohjeita puolueettomasti niin, että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan. Harkitse kätten päälle panemista tarkoin, jotta et joutuisi osalliseksi toisten synteihin.” Tämä on siis Paavalin neuvoa Timoteukselle. Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä, josta edustaja Perret luki täällä, todetaan, 6: 9-11: ”Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa osakseen Jumalan valtakuntaa?” Tämä kohta päättyy siis näin – kun on puhuttu erityyppisistä synneistä – ”Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.” Ja tässä lueteltiin avionrikkominen ja miesten kanssa olevat miehet jne. Homosuhteessa eläminen ei siis Raamatun mukaan ole jotain, johon voisi rohkaista ihmistä vaikkapa rukoilemalla, vaan se on jotain, mistä meidät on pelastettu ja pesty puhtaaksi Herran Jeesuksen nimessä.

Kaikkein mielenkiintoisin kohta minusta on Timoteuskirje 1: 5-11. Paavali opettaa: ”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus.” Nyt päästään siihen, mitä täällä on tänään paljon etsitty tänään. ”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus, joka tulee puhtaasta sydämestä, hyvästä omastatunnosta ja vilpittömästä uskosta. Eräät ovat eksyneet tästä pois ja ruvenneet jaarittelemaan joutavia. He haluavat esiintyä lainopettajina, vaikka eivät itsekään ymmärrä, mitä puhuvat ja mitä niin varmasti väittävät. Me tiedämme, että laki on hyvä, jos sitä käytetään lain tarkoituksen mukaisesti. Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan lain ja järjestyksen rikkojien, jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhänhäpäisijöiden, isän- ja äidinmurhaajien, tappajien, siveettömien, miesten kanssa makaavien miesten, ihmisten sieppaajien, valehtelijoiden, valapattojen ja ylipäänsä kaikkien sellaisten takia, jotka toimivat vastoin tervettä oppia.” Nämä muuten nämä syntilistat – tämä oli jo kolmas, jonka luin – näitä käytettiin kasteopetuksen yhteydessä, sillä ne kuvasivat sitä elämää, josta kastettu on pelastunut ja josta hänen tulee kilvoituksessa pysyä irti. Mutta miten tämä kohta loppuu. Se loppuu näin: ”Näin sanoo iäti ylistettävän Jumalan kirkkautta julistava evankeliumi, joka on minulle uskottu.” Tekstin loppu on erittäin mielenkiintoinen. Paavalin mukaan näin opettaa siis Jumalan evankeliumi, ja sehän on meidän kaikkien mielestä kaikkein keskeisin asia Raamatussa. Siis toisin kuin täällä on annettu ymmärtää, että tämä on jokin sivuasia, irrallisiin raamatunkohtiin perustuva, Paavali naulitsee tämän suoraan Jumalan kirkkauden evankeliumiin. Tässä on kysymyksessä evankeliumin totuus. Rukous samaa sukupuolta olevan parisuhteen puolesta hyväksyvässä merkityksessä on siis Paavalin mukaan evankeliumin vastainen rukous.

Tietysti voimme rukoilla kaikkien ihmisten puolesta. Mutta rukousten on aina oltava Jumalan sanan ja Kristuksen evankeliumin mukaisia. Huomionarvoista tässä tekstissä on myös lause: ”Kehotuksemme päämääränä on rakkaus”. Uuden testamentin kehotukset koskien homoseksuaalista elämäntyyliä eivät ole rakkauden ja inhimillisyyden vastaisia. Päin vastoin; niiden tavoitteena on aito rakkaus. No, tässä yhteydessä on vielä kerran – tämä on sanottu täällä jo monta kertaa tänään – todettava, että Raamattu puhuu satoja kertoja enemmän heterojen synneistä kuin homojen synneistä. Olisi mielestäni tekopyhää ja syrjivää puhua erityisesti vain yhden ihmisryhmän synneistä ja se on tietysti tällaisen keskustelun suuri ongelma, kuten täällä on todettukin. Tässä nostetaan jokin ryhmä, mutta pakkohan se on silloin, kun siitä aiheesta keskustellaan. Seuraavalla kerralla on sitten toivottavasti käsittelyssä jokin muu asia.

Edellä läpikäydyt Raamatun tekstit osoittavat kaikki ihmiset syyllisiksi Jumalan tahdon rikkomiseen. Jumalan edessä kaikki ihmiset, niin heterot kuin homot, ovat yhtä syntisiä – mutta myös yhtä lailla arvokkaita. Kristillinen rakkaus vaatii, että kirkko kohtaa kaikki ihmiset Jumalan sanan muuttumattomalla totuudella ja julistaa kääntymyksen ja syntien anteeksiantamuksen evankeliumia kaikille yhtä lailla. Mielestäni olisi rakkaudetonta, epäinhimillistä ja syrjivää kieltää elämän uudistumisen mahdollisuus niiltä ihmisiltä, jotka haluavat päästä ja pyrkivät eroon homoseksuaalisesta elämäntavasta. Itsekin olen onnellinen, että ollessani vielä kääntymätön ja eläessäni Kristuksen rakkaudelle vieraana nuorena minulle tultiin kertomaan Jeesuksen rakkaudesta. Kertojat tekivät selväksi, että se, joka hylkää Kristuksen eikä tee parannusta synneistä, joita itselläni oli ja on – varmasti enemmän kuin yhdelläkään homoseksuaalilla lähimmäiselläni – hukkuu iankaikkisesti helvettiin. Mutta minulle tehtiin myös selväksi, että Kristus ei heitä ulos yhtäkään, joka hänen tykönsä tulee. En usko, en historian valossa, kirkkohistorian valossa, oman kokemukseni valossa, että löydämme mistään armollisempaa, rakkaudellisempaa asennetta toisiamme kohtaan ihmisinä kuin seuraamalla Jeesuksen ja hänen ykkösapostolinsa Paavalin esimerkkiä ja opetusta. Minusta oli tärkeää, että edustaja Heinilä muistutti ihmisryhmästä, joka tässä keskustelussa jatkuvasti jää liian vähälle huomiolle; ne homoseksuaalisen taipumuksen kanssa kamppailevat, kristillisen vakaumuksen omaavat veljet ja sisaret, joiden mielestä homosuhteessa eläminen olisi syntiä. Kun vaaditaan homoseksuaalien kuuntelemista, täytyy kuunnella myös heitä.

Psykologian professorit Stanton Jones ja Mark Yarhouse julkaisivat syyskuussa 2007 kolme, neljä vuotta kestäneen seurantatutkimuksen, joka kyseenalaisti voimakkaasti sen, ettei homoseksuaalinen suuntautuminen voisi muuttua. Jones ja Yarhouse jatkoivat seurantaa ja viime vuonna, 2009, julkaisivat tulokset kuusi vuotta kestäneestä seurannasta Amerikan psykologisen yhdistyksen vuosikokouksessa. Tutkijat olivat seuranneet henkilöitä, jotka etsivät homoseksuaalisuuden muutosta. Kuuden – seitsemän vuoden seurannan tulokset olivat seuraavat: Täyden suuntautumisen muutoksen koki 23 %, selibaatissa eli seitsemän vuoden jälkeen 30 %, prosessi jatkui 16 %:n kohdalla, 7 %:n kohdalla ei ollut havaittavissa mitään muutosta, 4 %:n kohdalla prosessin tuloksena oli hämmennys, ja täysi homoidentiteetti säilyi 20 %:n kohdalla. Tutkijat totesivat siis, että kuuden vuoden jälkeen yhteensä 53 % oli kokenut muutoksen, johon sisältyi homoeroottisten impulssien vähentyminen ja jollain myös heteroeroottisen kiinnostuksen syntyminen. Tutkimus kumosi väitteen, että muutos olisi mahdollista vain biseksuaaleille. Ne jotka aloittivat muutosprosessin täysin homoseksuaaleina, kokivat suuremman muutoksen seksuaalisuudessaan kuin biseksuaalit. Psyykkistä ahdistusta mittaavan testin mukaan muutosyritys ei ollut vahingoittanut tutkittavia.

Tällaisten tutkimustulosten edessä tajuaa, kuinka monitahoinen ja kompleksi koko kysymys homoseksuaalisuudesta on. Itse koen, että olisi homoseksuaalisten taipumusten kanssa kamppailevien lähimmäisteni pettämistä, puhumattakaan asian epäraamatullisuudesta, että kirkko hylkäisi sen katkeamattoman pastoraalisen tradition, johon se on tähän asti turvautunut, ja alkaisi rukoilla samaa sukupuolta olevien parisuhteiden puolesta. Jos perustevaliokunnan ehdotus menee läpi, se rikkoo pysyvästi tältä osin kirkon yhtenäisyyden. Tämän asian käsittelyn yhteydessä on vakuutettu, ja myös mietintö vakuuttaa, että ketään ei tulla pakottamaan ja että ehdotetun rukouksen pitäminen on vapaaehtoista. Miksi en usko tähän pakottamattomuuteen ja vapaaehtoisuuteen? Siksi, että meillä on takanamme neljännesvuosisadan kokemus pakottamisesta ja rangaistustoimenpiteistä virkakysymyksessä. Viroistaan ulos pakotetut, syrjityt, vaiennetut ja oikeudessa vakaumuksensa tähden tuomitut kirkon työntekijät ja maallikot todistavat mielestäni murskaavasti sitä vastaan, että kirkossamme saisi todellisuudessa ajatella ja toimia omantuntonsa mukaan klassisen uuskristinuskon opetuksiin sidotusti. Jos olen väärässä, tarjoan eläkkeestäni 25 vuoden päästä kirkolliskokouksen luokkajuhlissa kakkukahvit. Mutta nykyisen ilmapiirin vallitessa ennustan kuitenkin, että jos teemme perustevaliokunnan tai edustaja Kankkosen ehdotuksen mukaisen päätöksen, siitä seuraa samantapaista painostusta klassista kantaa edustavia kohtaan kuin olemme tähän astikin kokeneet. Osoittaahan sen jo sekin, että tästä asiasta päätettäessä ei haluttu edes noudattaa määräenemmistöperiaatetta. Lopuksi olen samaa mieltä kuin piispa Vikström, että olipa tuleva päätös mikä tahansa, jännitys – itse sanoisin kuilu – kirkon sisällä tulee jatkumaan, ja omasta mielestäni, ikävä kyllä, myös syvenemään. Kannatan edustaja Lahdenperän esitystä.