26.2.2009

TV2:n suuressa maahanmuuttokeskustelussa 17.2.2009 turkulainen kirkkoherra Jouni Lehikoinen kysyi Tampereen Islamin yhdyskunnan puheenjohtajalta Mustafa Karalta kysymyksen, joka on uskontojen rauhanomaisen rinnakkaiselon kannalta ratkaisevan tärkeä:

”Jos islaminuskoinen täällä Suomessa kääntyy kristityksi, mitä hänelle sitten tapahtuu? Miten te häneen suhtaudutte?”

Mustafa Kara vastasi: ”Se on jokaisen ihmisen oma asia. Koraanissa Jumala sanoo, että joka tuntee Jumalan ainoaksi Herraksi ja Muhammedin profeetaksi ja myöhemmin kääntää selkänsä, Jumalan ja enkelten ja ihmisten kirous tulee heidän päälleen, eli he joutuvat kokemaan tuskallista rangaistusta, paitsi ne, jotka myöhemmin tekevät parannusta, eli siinä on ihmisellä niin kauan kuin henki riittää aikaa ja mahdollisuus.”

Tässä kohden toimittaja kysyi: ”Tuskainen rangaistus tässä elämässä vai tulevassa?” johon Kara vastasi: ”Tulevassa!” Tässä kohtaa mielenkiintoinen keskustelu ohjattiin vähemmän merkityksellisille raiteille.

Helsingin kansainvälisen seurakunnan pastori Timo Keskitalo, jota haastatellaan TV7:n tulevassa Café Raamattu -ohjelmassa maahanmuuttajien hengellisestä tilanteesta, on keskustellut Suomessa asuvien islaminuskoisten oppineiden kanssa samasta aihepiiristä, josta Lehikoinen kysyi. Keskitalon mukaan oppineet ovat pohtineet, että Suomessakin pitäisi periaatteessa noudattaa sharia-lain mukaista kuolemanrangaistusta islaminuskosta luopuneiden suhteen, mutta sitä ei nyt Suomessa noudateta.

Karan ja muiden islamin oppineiden vastausten valossa herää kysymys, painostetaanko tai pelotellaanko islamista luopuneita Suomessa. Niin ei missään tapauksessa saisi olla. Sen enempää islamista kuin kristinuskostakaan luopuneen uhkailua, pelottelua tai painostusta ei voida hyväksyä. Tässä asiassa voitaisiin ottaa mallia Norjasta, missä islamin ja kristillisen kirkon edustajat ovat sopineet, että uskontonsa vaihtanutta henkilöä ei saa millään tavoin painostaa eikä rangaista.

Teologinen ja hengellinen keskustelu siitä, mikä on totta, jatkukoon keskinäisen kunnioituksen ja vapauden ilmapiirissä. Jos luovutaan todellisuuskäsityksestä, joka lopulta osoittautuu oikeaksi, sillä on tietenkin dramaattiset seuraamukset – silloinkin, jos ateismi olisi totta. Apostoli Paavali tunnustaa tämän sanoessaan, että jos Kristus ei ole oikeasti noussut kuolleista eikä kristinusko näin ollen ole totta, me kristityt olemme ”kaikkia muita ihmisiä surkuteltavammat”.

Uskon ja vakaumuksen asioissa meidän ei pidä kiristää toisiamme. Vallitkoon yhteiskunnallinen vapaus, joka takaa todellisen uskomisen ja kääntymisen oikeuden jokaiselle. Tällaisen oikeuden toteutuminen käytännössä ei ole itsestään selvää sen enempää kristinuskon kuin islaminkaan piirissä. Sen puolesta pitää aina valveutuneesti taistella.

Kummallakin uskonnolla on historiassaan varoittavia esimerkkejä vapauden rajoittamisesta. Virallisesti ateistisilla yhteiskunnilla on ehkä kaikkein huonoin historia tässä mielessä. Siksi Euroopan jatkuva sekularisoituminen ei lupaa hyvää.