26.3.2004

Konginkankaalla tapahtunut järkyttävä bussiturma, joka vaati yli kahdenkymmenen ihmisen hengen, on viime päivinä puhutellut koko Suomea. Noin viikko Madridin hirvittävän terrori-iskun jälkeen ollaan jälleen, tällä kertaa Suomessa, katastrofin äärellä.

Nämä surulliset tapahtumat ovat tietenkin syiltään täysin erilaiset. Madridissa oli kyseessä tarkkaan suunniteltu tahallinen hirmuteko. Tarkoitus oli tappaa ja saada aikaan kauhua. Konginkankaalla tapahtui järkyttävä täysin tahaton tapaturma. Suomen tiet ovat yleisesti ottaen paremmassa kunnossa ja turvallisemmat kuin melkein missä tahansa muualla. Kuitenkin rekan kuljettaja menetti jäisellä tiellä ajoneuvonsa hallinnan, ja seuraukset olivat karmaisevat.

Suomen kriisipalvelujärjestelmä on maailman kehittyneimpiä sekä paikallisesti että maanlaajasti. Shokissa oleville omaisille ja muille voidaan heti alusta alkaen tarjota kriisiapua. Kuolleiden nuorten omaiset joutuvat, kuten tyttärensä menettäneet vanhemmat tv:ssä kertoivat, kuitenkin lopulta itse kantamaan surunsa ja tuskansa ja työstämään niitä. Tämä koskee kaikkia onnettomuuden asianosaisia, ehkä erityisesti onnettomuusrekan kuljettajaa, joka joutunee kantamaan tuota järkyttävää hetkeä jollakin tavoin mukanaan lopun elämänsä.

Myös onnettomuustutkinta on Suomessa tarkkaa ja perusteellista. Onnettomuuden syyt tulevat ajan mittaan mahdollisimman tarkasti selvityiksi. Kuitenkin lukuisat kysymykset jäävät tällaisissa tapauksissa aina vaille vastausta.

Erityisen vaikeita ovat miksi-kysymykset. Kukaan ei tällaista onnettomuutta suunnitellut. Kukaan ei sitä halunnut. Jos joku olisi jotenkin edes aavistanut sen, hän olisi varmasti tehnyt kaikkensa sen estämiseksi. Ja kuitenkin se tapahtui.

Järjellä voi ymmärtää, että maailmaan aina sisältyy onnettomuuksien ja tapaturmien riski. Ne ovat siihen sisäänrakennettuja. Urheiluun, vapaa ajanviettoon, harrastuksiin, matkustamiseen, moneen työhön, lähes kaikkeen inhimilliseen toimintaan sisältyy jonkinlainen mahdollisuus loukkaantua vakavastikin. Kun onnettomuus tapahtuu, tämä tietoisuus ei kuitenkaan auta. Tapaturma on aina shokki ja herättää vaikeita ja ahdistaviakin kysymyksiä.

Näillä kysymyksillä on aina myös hengellinen ulottuvuus. Miksi Jumala sallii tällaista? Miksi hän on luonut maailman, joka sisältää tällaisia mahdollisuuksia? Voiko tällaisilla tapahtumilla olla minkäänlaista tarkoitusta? Miksi sen piti sattua juuri meille? Vaikka vastauksia ei läheskään kaikkiin kysymyksiin löytyisikään, me saamme kuitenkin kysyä. On lupa olla ahdistunut ja vihainenkin. Tuskansa saa huutaa julki. Tähän Raamattu meitä selvästi rohkaisee.

Samalla se kannustaa myös muistamaan, että Jumala on itse ”kipujen mies ja sairauden tuttava… haavoitettu ja runneltu”. Hän ei ole meidän kärsiessämme kaukainen ja ylhäinen, vaan Raamattu kertoo hänestä sen käsittämättömän tosiasian, että, ”kaikissa heidän ahdistuksissansa oli hänelläkin ahdistus”. Jeesuksessa hän on meidän kanssamme, kun kärsimme.

Jeesuksen ylösnousemus ja taivaaseenastuminen hänen hirvittävien kärsimystensä jälkeen takaavat meille myös sen, että kerran kärsimys lakkaa. Kun elämme uskossa ylösnousseeseen Jeesukseen, meillä on jälleennäkemisen tietoisuus. Saamme tämän elämän jälkeen uudestaan tavata ne uskovat rakkaamme, joista meidät on väkivaltaisesti täällä erotettu. Ja silloin meitä ei enää voi erottaa mikään. Täällä meillä on suru ja tuska, mutta se on kerran vaihtuva iloon.