12.3.2009
Lestadiolaisten monilapsisista perheistä ja ehkäisynäkemyksestä on syntynyt vilkas keskustelu. Siinä on väläytelty oikeustoimia ja puhuttu ihmisoikeuksien mahdollisesta rikkomisesta lestadiolaisuuteen kuuluvan väitetyn ehkäisykiellon tähden. Onneksi Ihmisoikeusliiton puheenjohtaja Kristiina Kouros on nyt pyrkinyt rauhoittelemaan tilannetta ja korostanut lestadiolaisuuden monia hyviä puolia.
Asian ytimessä ovat polttavat kysymykset uskonnonvapauslain tulkinnasta. Kuinka suuri on kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan vapaus opettaa keskuudessaan jotakin, joka poikkeaa maallistuneen yhteiskunnan käsityksistä? Ja toisaalta, kuinka suuren vapauden ne itse ovat valmiit sallimaan oman jäsenistönsä toisinajattelijoille?
Toisin kuin usein ajatellaan, maallistuminen ei suinkaan tuo yhteiskuntaan lisääntyvää vapautta ja suvaitsevaisuutta. Kirkkoa on väsymättä muistutettu noitavainoista esimerkkinä uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta. Niissä on todistettavasti kuollut noin 20 000 ihmistä. Kuitenkin kaksinkertainen määrä ihmisiä kuoli kolmena Ranskan vallankumousta seuranneena päivänä vapauden, veljeyden ja tasa-arvon nimissä! Uskontoja on usein syytetty uskonsotien uhreista, mutta ateistinen kommunismi tappoi vähintään sata miljoonaa ihmistä. Esimerkkejä siitä, kuinka huonosti maallistuminen ja suvaitsevaisuus sopivat yhteen, on loputtomasti. Tämä on muistettava keskusteltaessa uskonnonvapaudesta.
Nyt tarvitaan tasapainoa. Toisaalta jokaisen kirkon ja hengellisen liikkeen on suostuttava sekä sisäiseen että ulkoiseen kritiikkiin. Kukaan ei voi olla vapautettu kaikesta arvostelusta. On pyrittävä erottamaan, mitä Raamattu todellisuudessa opettaa ja mikä on vain tietyn liikkeen tai kirkkokunnan perinnettä. Toisaalta on tiukasti puolustettava uskomisen vapautta ja oikeutta opettaa ja toimia uskonsa mukaan.
Tutkija Mari Stenlund kirjoitti Helsingin Sanomissa: ”Jos Ihmisoikeusliitto käsittää lestadiolaisten ehkäisykiellon ihmisoikeuksien vastaiseksi, lienee seuraavaksi tulilinjalla Jehovan todistajien verensiirtokielto. Mitä seuraavaksi? Kielletäänkö helvetistä opettaminen mielenterveyden suojelemisen nimissä? Onko lopulta ihanteena sellainen uskonnollisuus, joka ei näy ihmisen elämässä mitenkään?”
Stenlund viittaa uuteen käsitykseen uskonnonvapaudesta: ”Muuttunut uskonnonvapauskäsitys voi johtaa siihen, että oudolta vaikuttavan ratkaisun tekevän ihmisen arvellaan olevan manipuloitu, ja julkinen valta puuttuu siksi peliin turvatakseen hänen ’autenttisuutensa’. Psykoottisten, kehitysvammaisten, lasten ja dementoituneiden vanhusten joukkoon päätyisivät kaikki, joiden ratkaisut eivät noudata yleisesti suvaittuja linjauksia. Tällöin klassisesta uskonnonvapauskäsityksestä on jäljellä vain rippeet, jos niitäkään.”
Ensin yhteiskunnan ja kirkon paineeseen joutuivat evankeliset, nyt lestadiolaiset. Kuka on seuraava? Herätysliikkeiden tulisi herätä puolustamaan toistensa uskomisen, opettamisen ja toimimisen vapautta.