12.12.2002

Kun ihminen on päättänyt toimia väärin, vastoin omantuntonsa ääntä, hänen on paadutettava itsensä, jotta hän voi jatkaa toimintaansa. Paatumus ei yleensä tapahdu nopeasti, vaan se vie jonkin aikaa. Lopulta se voi kuitenkin johtaa tilanteeseen, jossa ihminen on täysin sokea oman toiminnan kyseenalaisuudelle tai vääryydelle.

Sana paatumus puuttuu sekä sanana että asiana lähes kokonaan viimeaikaisesta suomalaisesta julkisesta keskustelusta. Pornografian tuottajat ja seksibisneksen työntekijät eivät hiljattain lähetetyssä suuressa TV-keskustelussa suostuneet näkemään mitään väärää omassa toiminnassaan. Suomalaisten TV-kanavien johtajat puolestaan puolustivat toisessa keskustelussa ohjelmatuotantoaan, väkivaltaviihdettä myöten.

Kirkon puolella kyseenalaistetaan Jumalan sanan opetuksia ilman omantunnonvaivoja. Joissakin yrityksissä moraaliset arvot ja oikeudenmukaisuus, jopa laki, saavat väistyä voiton nopean maksimoinnin huumassa. Yhteiskunnassa vähäosaisilta viedään ja rikkaille annetaan.

Esimerkkejä paatumuksesta löytyy meidän jokaisen elämästä. Meillä kaikilla on taipumus paaduttaa itsemme pikkuasioissa ja suuremmissakin. Paatumus on vaikea tauti. Sitä on erittäin hankala havaita itsessään. Paatumuksen olemukseen kuuluu aina annos itsepetosta, usein pitkäaikaisesti itse aiheutettua.

Paatumusta seuraa usein röyhkeys ja vihamielisyys. Toiminta hakee yhä röyhkeämpiä muotoja, kun omatunto ei enää jarruta sitä. Jos joku muistuttaa toiminnan kyseenalaisuudesta, häneen suhtaudutaan vihamielisesti. Hänet leimataan nykymoraalin kahdella pahimmalla arvosanalla: suvaitsematon tai tuomitseva.

Jos ihminen olisi pohjimmiltaan hyvä, hän toimisi myös moraalisesti itsekorjaavasti. Ihminen on kuitenkin moraalisesti heikko olento. Me emme aina halua tietää, mikä olisi oikein, ja silloinkin kun tiedämme, emme läheskään aina seuraa sitä, mikä on oikein ja rakentavaa.

Kun ihmiselle osoitetaan hänen toimintansa moraalinen vääryys tai epäoikeudenmukaisuus, se ei ole hänen tuomitsemistaan. Se on hänen auttamistaan. Kun ihminen ei itse näe, mihin on sotkeutunut, hän tarvitsee ulkopuolista apua oman taudin tunnistamiseen. Raamattu on täynnä sensuuntaisia kehotuksia, että meidän tulisi auttaa toisiamme heikkoudessamme havaita oman ajattelumme ja toimintamme paatumus ajoissa.

Ihannetilanne olisi tietysti se, että ihminen näkisi omat erheensä. Se ei kuitenkaan läheskään aina toteudu. Siksi meidän on autettava toisiamme. Me kaikki tarvitsemme sekä kehotusta että rohkaisua. Aito kiitos hyvin tehdystä työstä ei ylpistä vaan kannustaa toimimaan edelleenkin oikein.

Mikä auttaisi paatumukseen? Uskon isät kehottivat pitämään lyhyet tilivälit Jumalan kanssa. Mielenmuutokseen tulisi taipua heti, kun havaitsee ajautuneensa pois tieltä. Parannuksen tekeminen ei ole mikään monimutkainen uskonnollinen suoritus. Se on syntinsä myöntämistä ja aitoa surua omasta pahuudesta ja täydellisen anteeksiantamuksen vastaanottamista Jeesuksen nimessä. Tämä uskonpuhdistuksen löytö vapautti miljoonat ihmiset uskonnollisuuden orjuudesta evankeliseen vapauteen. Nyt sitä tarvittaisiin taas kipeästi.

Emme voi tehdä parannusta toisten synneistä. Mutta voimme rukoilla sekä itsellemme että lähimmäisille parannuksen armoa. Ilman sitä ihmisen sokeus ja röyhkeys vain kasvaa, kunnes hän ajautuu epäsuoraan itsetuhoisuuteen. Parannuksen eli mielenmuutoksen mahdollisuus on kuitenkin aina olemassa. Se lähtee siitä, että ihminen suostuu näkemään oman tilanteensa sellaisena kuin se todellisuudessa on ja turvautuu siihen Jumalaan, joka pystyy herättämään meidät paatumuksen unesta.