30.9.2004

Uusi Tie -lehteä on julkaistu jo 40 vuoden ajan. Näiden vuosikymmenien aikana maailmassa on tapahtunut paljon muutoksia, joita kukaan ei olisi osannut arvata. Berliinin muuri on kaatunut, ja Saksat ovat yhdistyneet. Rautaesirippu on murtunut, ja kommunistiset yhteiskuntajärjestelmät ovat romahtaneet. Nykyään voi puhua puhelimessa ja samalla kävellä kadulla tai metsässä. Melkein jokaisessa kodissa on tietokone. Homoparit voivat mennä naimisiin. Pohjoismaissa perustetaan uusia seurakuntia. Kuka olisi osannut ennustaa näitä asioita vielä muutama vuosikymmen sitten?

Myös teologisesti paljon on muuttunut. Uudessa synodaalikirjassa Raamattu ja kirkon usko tänään todetaan: ”Kun suomalaisen teologian opiskelijan kädessä yhä kuluva Riekkisen ja Veijolan Eksegetiikan metodioppi ilmestyi vuonna 1986, raamattutieteen viimeinen sana oli redaktiokritiikki ja sen painopiste saksankielisessä tutkimuksessa. Nyt edistyksen eturintamassa ovat angloamerikkalaiset tutkijat, joista monet puhuvat redaktiokritiikistä kuin meikäläiset nykynuoret Kekkosen ajasta.”

Näiden muutosten keskellä Uusi Tie on alusta alkaen puolustanut Raamatun arvovaltaa, henkilökohtaisen uskon välttämättömyyttä ja lähetystyön kiireellisyyttä.

Kristittyjen kiusaus läpi aikojen on mukauttaa usko ajan henkeen sopivaksi. Joka nai ajan hengen, saa kuitenkin valmistautua nopeaan leskeyteen. Maailma muuttuu ulkonaisesti, mutta ihmisen olemus ja perustarpeet eivät muutu. Jumalan luomana ihmisellä on edelleenkin tarve löytää rauha Jumalan kanssa. Nykyään psykologien määrä kasvaa ja siltikään heitä ei ole tarpeeksi. Erilaiset sisäistä harmoniaa tarjoavat kurssit kukoistavat. Itämaiset uskonnot ovat suosittuja. Itseapua tarjoavat kirjat myyvät. Kirkossa hiljaisuuden retriitit ovat suosiossa. Ihmiset ovat hämmästyttävän avoimia keskustelemaan myös henkisistä arvoista elämässä. Etsintä on mitä ilmeisintä. Mutta kuka voisi lahjoittaa ihmiselle sisäisen rauhan?

Jeesus Nasaretilainen esittää radikaalin väitteen: “Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa.” Jeesus ei puhu ulkonaisesta rauhallisuudesta. Sitä ei ollut hänen omassa elämässään, eikä sitä ole ollut hänen opetuslastensakaan elämässä. Jeesuksen antama rauha on rauhaa Jumalan kanssa. Kristus hankki omalla sijaissovitustyöllään ristillä meille objektiivisesti rauhan Jumalan kanssa. Se oli Jeesuksen ajan maailmassa ennenkuulumatonta, ja se on sitä tämänkin päivän uskontojen maailmassa. Ilman ainoatakaan tekoa tai ponnistusta ihmisen puolelta Jumala on sovittanut meidät itsensä kanssa, Kristuksessa. Jumalan sydän on sovitettuna täynnä armollisuutta ja hyvää tahtoa ihmistä kohtaan.

Ihminen monesti unohtaa Jumalan ja on välinpitämätön häntä kohtaan. Rakastavan isän tavoin Jumala kuitenkin etsii jatkuvasti ihmistä saattaakseen tämän yhteyteensä. Tämä Raamatun näkökulma kääntää koko ihmisen uskonnollisuuden päälaelleen. Vaikka maailma muuttuisi kuinka paljon, silti jatkuvasti joku hindu, buddhalainen, islaminuskoinen tai maallistunut länsimainen materialisti löytää Jeesuksen kautta rauhan ja yhteyden Jumalaan.

Muutama yksinkertainen kysymys paljastaa, että me emme tänäänkään tunne tulevaisuutta. Voisiko länsimaihin vielä tulla suurempi herätys? Onko EU varmasti olemassa vielä 20 vuoden päästä? Voisivatko Ruotsi ja Pohjoismaat joutua sotaan? Ovatko Kiinan rajat pysyviä? Tuleeko Afrikassa välttämättä aina olemaan nälkää ja sotia? Säilyykö englanti aina USA:n pääkielenä? Murtuuko islamin valta joskus laajasti?

Vain Jumala tietää. Viisainta on pysyä hänen yhteydessään, hänen sanassaan ja edistää hänen asiaansa maailmassa.