3.6.2004

Cannesin filmifestivaaleilla palkittu presidentti Bushin vastainen elokuva on aiheuttanut poikkeuksellisen kriittisen keskustelun. Keskustelu on tervetullutta, koska se paljastaa, miten filmifestivaalejakin käytetään poliittisiin tarkoituksiin.

Ongelma on huomattavasti laajempi ja syvempi kuin yksittäinen elokuva. Koko nykyistä länsimaista yhteiskuntaa vaivaa voimakas kuvien ja mielikuvien hallintavalta. Ne vetoavat ihmiseen suoraan, tunteiden tasolla, ohittaen ymmärryksen. Olemme nykyään monilla tärkeillä elämänalueilla pitkälti kuvien ja mielikuvien armoilla.

Presidentti Bushin vastustajat pyrkivät luomaan hänestä tiettyä kielteistä mielikuvaa ja hänen oma tiedotustoimistonsa vastaavasti mahdollisimman myönteistä kuvaa. Kukaan, paitsi läheisimmät ihmiset,  ei oikeastaan tiedä, millainen ihminen hän itse asiassa on.

Vaikka hän on julkisuuden henkilö, on vaikea tietää edes, mitä hän oikeastaan ajattelee, koska vain harvat ovat kuulleet häneltä esimerkiksi kokonaista puhetta. Me kuulemme vain yhteydestään irrotettuja lauseenpätkiä ja näemme huolellisesti valittuja kuvakulmia. Ja vaikka kuulisimmekin kokonaisen puheen, sekin olisi muiden kuin presidentin itsensä kirjoittama.

Samaa ongelmaa on nykyään uskonto- ja arvokeskustelussa. Siinäkin olemme pitkälti mielikuvien varassa. Nykyiset elokuvat ja tv-sarjat vilisevät toinen toistaan typerämpiä latteuksia uskonnosta ja moraalista. Ne on kuitenkin usein paketoitu tehokkaiden kuvien ja näytelmäkohtausten muotoon. Siksi ne vaikuttavat ihmiseen suoraan tunteiden tasolla. Niiden vaikutusta voimistaa se, että harva meistä osaa katsoa ohjelmia ja elokuvia analyyttisen kriittisesti. Vasta pienellä opastuksella moni oppii huomaamaan, että jokin suosittu elokuva tai tv-sarja sisältääkin voimakkaan uskonnollisen tai moraalisen kannanoton.

Uskonnosta keskusteltaessa ihmiset toistavat tv-sarjoista, elokuvista ja muusta mediasta tuttuja typerryttäviä fraaseja. Siitä huomaa, miten tällainen propaganda on mennyt perille. Lisäksi ainakin julkisen keskustelun ongelma on, että se on yhä lyhyempää ja leikatumpaa. Harvassa ovat sellaiset keskustelufoorumit, jotka mahdollistaisivat tarpeeksi pitkät ja syvälliset keskustelut, jotta niistä todella voisi oppia jotakin. Epätosien ja kestämättömien väitteiden ja kannanottojen analysointi ja purkaminen kun vaatii aikaa.

Kuvat, mielikuvat ja iskulauseet eivät ole demokraattisia; niiden avulla harjoitetaan usein jonkinlaista katselijoita ja kuulijoita alistavaa pakkovaltaa. Sana ja aito keskustelu on demokraattisempaa. Sitä voi maistella, miettiä ja harkita, ja sen voi tarpeen tullen hylätä. Se kutsuu meitä käyttämään ymmärrystämme ja ottamaan kantaa.

Kristinusko ei sattumalta ole Sanan uskonto. Se on avoin arvioitavaksi ja keskusteltavaksi, ja tarjotessaan meille vastauksia se ei jyrää meitä niillä vaan odottaa vastaustamme.

Kaikki äänestämään

EU-vaalit osuvat siinä mielessä hankalaan aikaan, että monet ovat kesälomalla. Äänestysprosentti saattaa jäädä masentavan alhaiseksi. Kuitenkin EU:n merkitys suomalaisten elämässä vain kasvaa tulevina vuosina. Ei ole yhdentekevää, millaista maailmankatsomusta ja arvomaailmaa suomalaiset edustajamme Brysselissä kannattavat. Jokaisen on hyvä tutustua tarkasti kannattamansa edustajan elämänkatsomukseen, ettei hänen tapansa ajaa yhteisiä asioita tuottaisi pettymyksiä. Jokaisen kannattaa tietysti äänestää. Jos jättää äänestämättä, antaa siten jonkun toisen äänen ratkaista puolestaan.