7.12.2006

Hengellisyys mielletään monesti nykykulttuurissa järjen ja tieteen vastakohdaksi. Tämä oletus ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Länsimainen tiede syntyi nimenomaan kristinuskon muokkaaman ajatusmaailman pohjalta. Viisas ja luotettava Jumala loi maailman, jota voi tutkia ja ymmärtää, koska ihminenkin on luotu Jumalan kuvaksi. Ihmisen ymmärrys ja maailmankaikkeuden rakenne ovat molemmat hyvän Jumalan luomia. Tiede ja tutkimus eivät siis ole hengellisyyden vastakohtia.

Sen sijaan hengellisyyden vastakohta on pinnallisuus. Tämän näkökulman esitti tutkija Ilkka Halava Talent Partners Oy:stä muutama viikko sitten media-aamiaisella Helsingissä. Suomessa kasvaa parhaillaan sukupolvi, joka tuntee tekniikka-, vaate- tai kosmetiikkamainokset huomattavasti paremmin kuin Vanhan ja Uuden testamentin.

Halava totesi, että lapsikin osaa erottaa toisistaan nuken, joka on aito alkuperäistuote, ja siitä tehdyn kopion. Aidon ja alkuperäisen kristinuskon tuntemus sen sijaan on hämmentävällä tavalla ohentunut keskuudessamme.

Sisäiseen levottomuuteen haetaan apua shoppailusta ennemmin kuin hiljentymisestä. Kasvatetaan ihmisiä, jotka pystyvät työskentelemään kellon ympäri kuumissa studioissa rakentamassa omaa imagoaan mutta eivät saa pidettyä koossa ihmissuhdetta muutamaa kuukautta pitempään. Viimeistelty ulkokuori, sisäinen tyhjyys, näkemysten onttous ja kykenemättömyys pysyviin ihmissuhteisiin luovat säälittävän kuplan. Sellaisesta ihmisen useimmiten ravistelee ulos vain tavallista syvempi elämänkriisi.

Aikamme nostaa esiin nuoria lahjakkaita stand up -koomikkoja mutta ei nuoria lahjakkaita Jumalan sanan saarnaajia. Näin on senkin takia, ettei useimmilla kerta kaikkiaan ole mitään merkityksellistä sanottavaa. Ei ole mitään, mihin todella uskoa ja minkä puolesta voisi elää ja kuolla. Vakaumus on kateissa yhtä hyvin politiikassa, kirkossa kuin kaduilla ja kujillakin.

Mahtava ja loistelias mutta pinnallinen nykykulttuuri varisee kuitenkin maahan kuin kuivettunut joulukuusi, kun sanotaan ääneen muutama vanhanaikainen ydinsana: ystävyys, kuolema, Jumala. Aito ystävyys ei voi koskaan olla pinnallista. Sitä on mahdoton rakentaa hetkessä, eikä sitä voi ostaa. Silti se on ihmiselle merkityksellisempää kuin kaikki maailman brändit ja imagonrakentamiset yhteensä.

Kuolema on täysin lahjomaton. Sen esilähettiläät, sairaus ja kärsimys, ovat jo nekin vaikeita kantaa. Mutta pinnallinen ihminen ei kerta kaikkiaan tiedä, mitä tekisi tai sanoisi kuoleman edessä. Se uhkaa paljastaa koko hänen elämänsä merkityksettömyyden ja tyhjänpäiväisyyden.

Entä Jumala? Hän voi avata ihmiselle oven ja päästää hänet ulos pinnallisuuden ja itsekkyyden häkistä, kuin linnun paulasta. Silloin ihmisen on suostuttava kääntymään, muuttamaan ajatteluaan ja vaihtamaan koko elämän suuntaa. Se on monelle liikaa. Ei ole helppoa lakata pakenemasta Jumalaa.

Tuhlaajapojan paluu alkaa siitä, kun pysähtyy ja suostuu katsomaan omaa tyhjää elämäänsä peilistä. Kotitien päässä odottaa vastaanotto ja juhla, joiden merkityksellisyys ylittää kaikki odotukset. Kaikkea maistaneelle ja kaikkeen kyllästyneelle nykyihmiselle on olemassa vielä psalminkirjoittajan tarjoama mahdollisuus: ”Maistakaa  ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä.”