16.11.2006

Maailmassa on yli 200 miljoonaa ihmistä, joiden oikeutta harjoittaa kristillistä uskoa rajoitetaan eri tavoin. Pelkästään viime vuonna arviolta 171.000 kristittyä kohtasi marttyyrikuoleman.

Kristittyjen sorto on maailman vaietuimpia tosiasioita. Tälläkin hetkellä kolmea kristittyä perheenäitiä Indonesiassa uhkaa kuolema, koska he päästivät muutaman muslimilapsen osallistumaan pyhäkouluunsa. Internetissä nähtävillä olevassa oikeudenkäyntivideossa muslimiradikaalit vaativat naisten hirttämistä. He uhkaavat, että ellei tuomioistuin tuomitse naisia kuolemanrangaistukseen, he hoitavat asian itse. Naiset tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen.

Vastaavanlaisia tilanteita on eri puolilla maailmaa paljon. Kristittyjä syrjivästi ja vainoavasti kohtelevien maiden lista on pitkä: Iran, Irak, Kiina, Pohjois-Korea, Saudi-Arabia, Indonesia ja niin edelleen.

Miksi maailman tiedotusvälineet kertovat niin vähän juuri kristittyjen vainoista? Jos nämä naiset olisivat melkein keitä tahansa muita kuin kristittyjä, heistä puhuttaisiin koko maailmassa. Mutta nyt heistä ovat kertoneet hämmästyttävän harvat – kristityistäkin vain jotkut. Esimerkiksi Pohjolan valtakirkot ovat tehneet tai edes puhuneet uskomattoman vähän vainottujen kristittyjen puolesta.

Tällä viikolla vietetään kansainvälistä rukousviikkoa vainotun seurakunnan puolesta. Suomessa se huipentuu lauantaina yhteiskristilliseen rukoustapahtumaan Helsingin Vanhassa kirkossa. Myös kaikille suomalaisille kansanedustajille on tänä syksynä lähetetty tietopaketti vainotuista kristityistä. Nähtäväksi jää, reagoiko heistä kukaan mitenkään.

Uskovat tekevät kohtalokkaan virheen ja toimivat itsekkäästi, elleivät he puolusta muiden uskovien uskonnonvapautta. Yhä uudestaan on nähty, että useimmiten vain kristityt puolustavat kristittyjä.

Mutta jos kristitytkin pysymällä hiljaa sallivat toisten kristittyjen syrjimisen ja vainoamisen, vaikka nämä kuuluisivatkin toisiin tunnustuskuntiin, he ovat unohtaneet erään Jeesuksen keskeisimmistä opetuksista: ”Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle… Minä olin… vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa… Minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle.”

Tässä ei puhuta kenestä tahansa, vaan nimenomaan ”Jeesuksen vähimmistä veljistä” eli Jeesukseen uskovista. Tietenkin meidän tulee puolustaa kaikkien ihmisten ihmisarvoista kohtelua ja vastustaa kenen tahansa ihmisen syrjintää. Mutta tässä kohdassa Jeesus nimenomaan muistuttaa uskovia siitä, että meillä on aivan erityinen vastuu uskonveljien ja -sisarten kohtelusta kaukana tai lähellä. Jos käännämme selkämme ja vaikenemme toisten uskovien syrjinnästä ja vainoamisesta – tapahtuipa se Suomessa tai muualla – se on hyvin lyhytnäköistä ja itsekästä.

Uskovilla on vastuu huolehtia toinen toisestaan. Jos ketä tahansa uskonveljeä tai -sisarta loukataan tai vainotaan, sen tulisi aina koskettaa meitä kaikkia. Onhan Kristuksen ruumis yksi. Meillä on aina mahdollisuus muistaa sorrettuja rukouksin ja solidaarisuuden osoituksin ja tukea käytännössä niitä, jotka työskentelevät vainotun seurakunnan puolesta.