16.2.2006
Julkiset koulut ja oppivelvollisuus toteutettiin Euroopassa uskonpuhdistuksen vaikutuksesta. Siihen asti opetusta oli annettu joko yksityisissä tai kirkon kouluissa ja yliopistoissa.
Suurin osa Suomen kristittyjen vanhempien lapsista käy tavallista koulua, mutta maassamme toimii myös 11 kristillistä koulua. Ne ovat syntyneet vanhempien vapaasta halusta antaa lapsilleen oman vakaumuksensa mukaista kouluopetusta. Moni asia puhuu niiden puolesta.
Kristilliset koulut tulevat valtiolle halvemmiksi kuin muut. Niiden oppimistulokset ovat olleet erittäin hyviä. Sekä vanhemmat että oppilaat ovat olleet tyytyväisiä. Kiusaamista esiintyy erittäin vähän.
Haastatteluissa kristillistä koulua käyvät lapset kertovat viihtyvänsä koulussaan nimenomaan siksi, ettei siellä kiusata. Joissakin tapauksissa jopa vanhemmat, jotka eivät pidä itseään uskovina, ovat siirtäneet lähes oppimiskyvyttömäksi kiusatun lapsensa tavallisesta koulusta kristilliseen kouluun. Sen jälkeen lapsi on jälleen alkanut pitää koulunkäynnistä ja oppia ratkaisevasti paremmin.
Kaikesta tällaisesta näytöstä huolimatta hallitus hylkäsi viime viikolla kaikki kristillisten koulujen anomat luvat paitsi kaksi jatkolupaa. Opetusministeri Antti Kalliomäki (sd.) on perustellut hylkäämistä muun muassa sillä, että kristilliset koulut eivät tarjoa oppilaille riittävän monipuolista maailmankuvaa.
Opetuksen pitäisi Kalliomäen mukaan olla moniarvoista. Hän on kuitenkin arvostellut kristillisiä kouluja esimerkiksi siitä, että ne opettavat kehitysopin rinnalla myös luomisoppia. Perustelut ovat ristiriitaisia. Jos nimenomaan halutaan moniarvoisuutta, eikö silloin ole hyvä, että opetetaan vaihtoehtoisia näkemyksiä?
Kalliomäki näyttää ajattelevan, että nykypäivän yleinen koulujärjestelmä takaisi oppilaille aidosti monipuoliset näkemykset eri asioihin.
Yleiset koulut eivät kuitenkaan välttämättä pysty tekemään oikeutta yhteiskunnan moninaisuudelle. Kun kaikille annetaan melko yhdenmukaista opetusta ja sitä antavat opettajat, jotka ovat saaneet samansuuntaisen koulutuksen, vähemmistönäkemykset eivät aina tule edustetuksi opetussuunnitelmassa. Tässä mielessä vaihtoehtoisten yksityiskoulujen olemassaolo voisi taata paremmin aidon moniarvoisuuden säilymisen.
”Pakkosyötön” vaara kristillisessä kasvatuksessa voi olla vähäisempi kuin niin sanotussa neutraalissa kasvatuksessa, koska kristillinen kasvatus kertoo avoimesti lähtökohtansa ja perustansa. Silloin niitä voidaan myös avoimesti arvioida.
Opetushallitus on arvostellut sitä, että kristilliset koulut sisällyttävät uskontokasvatusta muihin oppiaineisiin ja että uskontotunneilla on rukoiltu. Maailmankatsomuksellisilla kouluilla on kuitenkin perustuslakivaliokunnan mukaan oikeus sisällyttää katsomuksellista ainesta läpäisyperiaatteella kaikkeen opetukseen. Rukous tai virsi saa sisältyä oman uskonnon opetukseen missä tahansa koulussa. Miksi kristillinen koulu muodostaisi tästä poikkeuksen?
Kristillisen kasvatuksen keskuksen hallituksen puheenjohtaja Taneli Hassinen toteaa koulujen yhteisessä tiedotteessa olevan valitettavaa, että satojen lasten koulujen tulevaisuutta koskevia päätöksiä tehdään henkilökohtaisten mieltymysten pohjalta, vastoin perustus- ja uskonnonvapauslakeja ja kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia.
Kalliomäki ja opetushallitus eivät ilmeisesti haluaisi lasten vanhemmille vapautta valita opiskelupaikaksi kristillistä koulua. Mistä nousee tällainen moniarvoisuuden tukahduttaminen?