5.3.2009
Suomen teologisen instituutin pääsihteeri Henrik Perret ja toimittaja Marjaana Perttula pohtivat tässä lehdessä kärsimyksen ongelmaa. Mitä voimme kristittyinä sanoa ja tehdä joutuessamme mykistäviin vastoinkäymisiin ja kärsimyksiin? Kun tuntuu siltä, ettei Jumala kuule rukouksiamme tai kun vastaus on päinvastainen kuin olimme toivoneet. Kun sairas ei parane vaan kuolee. Kun pyytämämme varjeluksen sijasta joudumme järkyttävään onnettomuuteen.
Uusateistit heittävät kärsimyksen ongelman jatkuvasti kristittyjen silmille: Jos Jumala on olemassa, miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä? Akateemisesti moderni ateismi on kuitenkin joutunut viime vuosikymmeninä puolustuskannalle. Maailmankuulu kristitty filosofi William Lane Craig toteaa kärsimyksen ongelmasta: ”Nykyään myönnetään laajalti, että pahan looginen ongelma on ratkaistu… Kaikkivoivan, läpeensä hyvän Jumalan olemassaolon ja pahuuden olemassaolon välillä maailmassa ei ole mitään välttämätöntä yhteensopimattomuutta.”
Kristitty filosofi Alvin Plantinga toteaa vielä rohkeammin, ettei ateistisen evoluutioteorian pohjalta voida edes puhua koko ihmisen ajattelun luotettavuudesta.
Ateisteilla on aina ollut se ongelma, että kärsimyksen ongelma on heille itselleen vielä suurempi kuin kristityille. Lopulta ateisti joutuu, kohdatessaan saman hirvittävän kärsimyksen kuin kristitty, toteamaan yksinkertaisesti, että täällä maailmassa nyt vain sattuu tapahtumaan hirvittäviä asioita. Koko valtavassa – ateistisessa – universumissa ei ole ketään ihmistä suurempaa, jonka puoleen voisi kärsimyksissään kääntyä. Ei ketään, jolle huutaa tuskissaan. Ei ketään, joka voisi lohduttaa. Ateistinen universumi on ihmisen kärsimyksen edessä täysin mykkä ja tunteeton, iankaikkisesti. Älyllisesti kristityillä on kärsimyksen ongelmaan paremmat vastaukset kuin ateisteilla.
Kärsimyksellä on kuitenkin aivan toisenlainenkin puolensa. Kärsimys, varsinkin silloin kun se koskettaa syvästi itseä tai rakasta ihmistä, koskettaa aina myös tunteitamme. Surua ja tuskaa ei välttämättä vähennä se, että niille on olemassa jokin älyllinen vastaus tai selitys.
Esirukous, ystävien läsnäolo ja tuki voivat merkitä paljon. Jumalan antama lohdutus voi olla ratkaisevan tärkeää. Lopulta kärsimyksessä on kuitenkin sellainenkin osuus, johon ihmisen on suostuttava ja joka on kannettava sisimmässä. Langenneessa maailmassa kukaan ei voi täysin välttyä tältä todellisuudelta.
William Lane Craig toteaa silti: ”Vaikka pahuuden ongelma on suurin vastaväite Jumalan olemassaololle, lopulta Jumala on kuitenkin ainoa vastaus pahan ongelmaan. Jos Jumalaa ei ole olemassa, me olemme hukassa elämässä, joka on täynnä mielivaltaista kärsimystä, johon ei ole mitään apua. Jumala on lopullinen vastaus pahuuden ongelmaan, sillä hän pelastaa meidät pahasta ja ottaa meidät lopulta mittaamattoman hyvyyden iankaikkiseen iloon: yhteyteen itsensä kanssa.”