24.4.2008

Uuden Tien lähtiessä painoon on kulunut noin vuorokausi siitä, kun suomalaiset saivat uutisen Espanjassa tapahtuneesta järkyttävästä bussiturmasta. Surmansa saaneiden yhdeksän suomalaisen omaisten ja ystävien on nyt yritettävä selviytyä shokista ja surusta. He tarvitsevat meidän kaikkien esirukouksiamme.

Ensimmäisten joukossa onnettomuuspaikalla kriisiapua antamassa oli turistipappi. Paikallinen suomalainen seurakunta osallistui myös ensimmäisten joukossa kriisiapuun. Näin on hyvä. Seurakunnan tulisikin olla paikalla silloin kun hätä on suurin. Jumalaa sanotaan Raamatussa ”kaiken lohdutuksen Jumalaksi”. Hän itse antaa auttajille voimaa olla läsnä ja sanoja tarpeen mukaan.

Viranomaiset Suomessa toimivat nyt huomattavasti ripeämmin ja suunnitelmallisemmin kuin aikaisemmin. Tsunamionnettomuudesta on opittu ja kriisinkohtaamisjärjestelmiä on parannettu. Työ onnettomuuksien jälkeen jatkuu vielä kauan, koska niiden vaikutukset ihmisten elämässä voivat olla erittäin kauaskantoisia.

Viime sunnuntaina televisiossa puhui koko perheensä yli kolme vuotta sitten tsunamissa menettänyt perheen isä. Hän uskoi, ettei Jumala aiheuta tällaisia onnettomuuksia, mutta ilman häntä niistä ei selviä.

Espanjan onnettomuudessa näyttää saatavilla olevien tietojen valossa selvältä, kuka sen aiheutti: alkoholin vaikutuksen alaisena ylinopeutta ajanut henkilö. Kun käydään läpi tunteita, jotka tällainen järkyttävä onnettomuus aiheuttaa, saattaa niiden joukossa olla myös vihaa surman aiheuttajaa kohtaan. Tämä on luonnollista. Voi tuntua erityisen katkeralta, että joku omalla vastuuttomalla käytöksellään aiheuttaa yhdeksän ihmisen kuoleman, joukossa pieni kuusivuotias tyttö. Toisaalta on muistettava, että surman aiheuttaja joutuu elämään loppuelämänsä siinä tietoisuudessa, mitä hän on aiheuttanut. Sekin on hirvittävä taakka.

Onnettomuuksien jälkeen on aina lopulta yritettävä katsoa myös eteenpäin. Mikä auttaisi siihen, että aivan liian yleinen rattijuoppous saataisiin kuriin? Voisiko kaikkiin uusiin autoihin saada alkolukon? Auttaisivatko kovemmat rangaistukset? Näitäkin kysymyksiä on jossain vaiheessa käsiteltävä.

Alkuun on tietysti tärkeintä, että omaisensa ja ystävänsä menettäneet saavat kaiken mahdollisen tuen ja lohdutuksen, mikä on saatavissa. On viisasta, että meillä on myös tarpeeksi ihmisiä, jotka ovat saaneet erityiskoulutuksen juuri tämäntapaisia kriisitilanteita varten. Järkytyksen keskellä edeltä saadulla koulutuksella on yllättävän suuri merkitys, jotta pystytään toimimaan järkevästi ja rakentavasti. Tämä koskee erityisesti myös henkisen järkytyksen kanssa työskenteleviä.

Tietoisuus siitä, ettei tämä näkyvä elämä ole ainoa olemassa oleva, lohduttaa. Jossain vaiheessa tulee sekin aika, jolloin tähän lohdutukseen jaksetaan tarttua. Lyhyen elämän jälkeen on iankaikkisuus. Jokainen kuolema, vaikka se ei koskettaisikaan ketään tuttua, on aina muistutus myös oman elämämme haavoittuvuudesta ja omasta kuolevaisuudestamme. Se panee miettimään, mikä elämässä on kaikkein tärkeintä: omaiset, ystävät, ja ennen kaikkea se, että saamme elää Jeesuksen Kristuksen omina.

Tällaiseen lähtöön kukaan ei voi olla valmistautunut. Se on aina sanomaton järkytys. Eläessämme päivittäin yhteydessä Jeesukseen Kristukseen olemme kuitenkin elämässämme oikealla paikalla, ja siinä mielessä aina valmiita kohtaamaan iankaikkisuuden.