22.4.2004

Kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka kiinnittää uudessa kirjassaan Kasvatus, arvot ja tunteet (Tammi 2004) huomiota siihen, miten lukemattomin tavoin tunteet vaikuttavat ihmisen ajatteluun.

Yksi mielenkiintoisimpia esimerkkejä on se, miten rakkaus totuuteen saa usein väistyä onnellisuuden ja mielihyvän tunteiden tieltä ihmisen elämässä.

Ihmisen on vaikea keskittyä kyselemään elämänsä perimmäisiä kysymyksiä, koska ne häiritsevät sitä mielikuvien ja toiveajattelun pohjalle rakennettua onnellista tilaa, jossa hän elää. Niinpä hän luopuu helposti intohimoisesta ja peräänantamattomasta totuuden etsinnästä ja valitsee mieluummin myyttien ja illuusioiden maailman. Kun ihminen joutuu kohtaamaan oman rajallisuutensa, pienuutensa ja avuttomuutensa, se vie perustan hänen onnellisuudeltaan. Blaise Pascalin sanoin: ”Silloin hän aistii olemattomuutensa, heitteillä olonsa, riittämättömyytensä, riippuvuutensa avuttomuutensa, tyhjyytensä. Tuota pikaa vellovat hänen sielunsa pohjalta ahdistus, synkkyys, ikävä, suru, kauna, epätoivo.”

Jotta ei tarvitsisi kohdata tätä kaikkea, ihmisen on helpompi paeta myyttien ja mielikuvien maailmaan. Myyttejä on tarjolla monia. Puolimatka luettelee muutamia nyky-yhteiskunnassa vallalla olevia myyttejä: ihmiskunnan väistämättömän kehityksen myytti, nuoruuden myytti, tieteen myytti, onnellisuuden myytti ja vapauden myytti.

Vaikka me jatkuvasti puhumme tietoyhteiskunnasta, todellisuudessa mediamaailma perustuu paljon enemmän tunnepitoisiin mielikuviin kuin perusteltuihin uskomuksiin. Meitä pommitetaan joka päivä erilaisilla tunteisiin vetoavilla ja mielikuviin perustuvilla kuvilla, kertomuksilla, mainospätkillä, iskulauseilla ja tulkinnoilla. Kaiken tämän keskellä on enää vaikeaa ottaa selville, mikä on faktaa ja mikä on fiktiota.

Kun läheisimmät ihmissuhteet muuttuvat yhä epävakaisemmiksi ja ihmisistä tulee massayhteiskunnan persoonattomia jäseniä, ihminen kokee eristyneisyyttä, yksinäisyyttä ja voimattomuutta. Tässä tilanteessa ”joukkotiedotuksen käyttämät mielikuvat antavat hänelle runsain määrin kaikkea sitä, mitä hän tarvitsee: mielikuvien pohjalta hänen olemassaolonsa saa tarkoituksen, hän osallistuu henkilökohtaisesti tärkeisiin tapahtumiin, hänen epäilyttävät yllykkeensä saavat purkautumistien ja tekosyyn ja hän voi kokea itsensä oikeamieliseksi ja hyväksi ihmiseksi.”

Myytit, joiden vallassa me tämän päivän ihmiset elämme, eivät perustu totuuteen.

Myytti jatkuvasti kehityksestä ei kestä kriittistä tarkastelua. Todellisuudessa ihmiskunta ei ole kehittynyt moraalisesti tai uskonnollisesti viimeisten 10 000 vuoden aikana yhtään. Vai onko kenenkään meidän uskonnollisuutemme syvällisempää kuin profeetta Jesajan? Tai löytyykö keskuudestamme Daavidin kaltaista runoilijaa? Tai Salomon kaltaista viisautta? Uskonnollisesti ja moraalisesti me olemme monella tapaa taantuneet.

Nuoruuden myytti perustuu siihen, että nuorissa nähdään tulevaisuus. Tällöin unohdetaan, että nuorten vanhempia paremmin hallitsemat tekniset taidot eivät riitä takaamaan hyvää kehitystä. Siihen tarvittaisiin ymmärrystä ja ihmissuhdetaitoja, jotka useimmiten ovat vanhemmilla kehittyneempiä kuin nuorilla. Nuorten eettisen kehittymisen tarkkailu ei anna aihetta uskoa parempaan tulevaisuuteen, pikemminkin päinvastoin.

Myyttejä on monia, mutta miten päästä niistä irti ja uudelleen kosketuksiin todellisuuden kanssa? Itsestään käsin ihminen ei kykene vapautumaan onnellisuutta ja mielihyvää tuottavista myyttisistä uskomuksistaan. Siihen tarvitaan ulkopuolista apua. Vain kaikkitietävän Jumalan ilmoitussana voi vapauttaa meidät epäjumalistamme ja myyttisistä uskomuksistamme.