24.9.2009

Kirjailija Kaari Utrio ehdottaa vanhuksille kuolinpilleriä. 67-vuotias Utrio sanoo näin: ”Terveyskeskuksissa voitaisiin jakaa vanhuksille, vaikkapa yli 70-vuotiaille, ’ystävällisiä unipillereitä’. Se tulee olemaan välttämätöntä, sillä nopeasti kuoleva vanhus on eduksi yhteiskunnalle.” Utrio voisi ajatella itsekin nielaisevansa pillerin; hän ei halua olla kenenkään taakkana tai armoilla. ”Se vielä puuttuisi, että olisi miniöiden hoidettavana.” (IS 14.9.2009)

Me kaikki olimme jo lapsina täysin muiden armoilla ja ”taakkana”. Kuka tahansa saattaa myös sairastua tai joutua onnettomuuteen. Hoidon ja tuen tarpeeseen joutuminen ei ole mikään syy tappaa ketään. Sitä varten on olemassa sairaaloita, hoitokoteja, ammattiauttajia, lääkkeitä ja ennen kaikkea lähimmäiset.

Raamattukin puhuu aiheesta: ”Mutta se, joka ei huolehdi omaisistaan ja kaikkein lähimmistään, on kieltänyt uskonsa ja on epäuskoista pahempi.” (1. Tim. 5:8) Kristinuskoon kuuluu keskeisesti toisistamme huolehtiminen. Siitä vieraantumisen myötä kasvattavat länsimaissa suosiotaan vapaa aborttilainsäädäntö ja aktiivinen eutanasia.

Tutkimusten mukaan jo 80 prosenttia suomalaisista kannattaa eutanasiaa. Päivi Räsänen arvelee (KD-lehti 20.8.2009) tutkimustuloksen perustuvan osittain tiedon puutteisiin ja pelkoihin: ”Eutanasia ei tarkoita tarpeettomien hoitojen riisumista ja oireenmukaiseen hoitoon siirtymistä, vaan toimenpidettä, jossa lääkäri oikeasti tappaa myrkkyruiskeella potilaansa. Mitä kauempana ihminen on kuolevan potilaan hoidosta, sitä enemmän hän kannattaa eutanasiaa.”

Arkkiatri Risto Pelkonen on tutkimustuloksesta kauhuissaan: ”Tässä kohtaa olisi ehdottomasti pitänyt olla 0 prosenttia. – – Pitäisi olla selvää, ettei toinen ihminen voi päättää toisen kuolemasta. Siitä ei pitäisi edes keskustella.”

Räsänen muistuttaa, että terveydenhuollossa osataan nykyään hallita kipua, poistaa pahoinvointia ja lievittää mielialahäiriöitä. Äärimmäisenä keinona, jos kärsimyksiä ei pystytä muuten lievittämään, vaikeasti oireileva, kuolemaa lähestyvä potilas voidaan saattohoidossa vaivuttaa joksikin aikaa uneen. Kun potilas herää, mieliala saattaakin olla muuttunut.  ”Miksi kärsivän potilaan aktiivinen surmaaminen myrkkyruiskein pitäisi laillistaa nyt, kun sitä ei hyväksytty aikana, jolloin moni kuoleva joutui viimeisinä elinhetkinään kiduttaviin kärsimyksiin?” Räsänen kysyy.

Hollannissa, missä eutanasia koskee myös lapsia aina vastasyntyneestä lähtien, tuhat dementikkoa tai kehitysvammaista tapetaan vuosittain ilman omaa pyyntöä. Siellä tilastot osoittavat, että merkittävin syy pyytää eutanasiaa ei ole kipu, vaan yksinäisyys ja pelko joutua riippuvaiseksi muiden avusta. Eutanasiatoiveiden taustalla on masennus useammin kuin on tiedostettu. Sitä ei kuitenkaan pidä hoitaa tappamalla.

Saksan maaperälle perustettiin ennen toista maailmansotaa joukko eutanasiainstituutteja. Näihin laitoksiin kuljetettiin arviolta 275 000 kehitysvammaista, mielisairasta, vanhusta ja kroonisesti sairasta. Eutanasiaa puolustettiin yhteiskunnallisilla ja taloudellisilla seikoilla sekä kärsimysten lopettamisella, armeliaisuudella ja omaisten rasituksen helpottamisella. Onko yhteiskuntamme taas menossa tätä kohti?