15.10.2009

Ateismin ja jumalauskon välinen keskustelu on ehdottoman tärkeää. Sitä tulisi käydä paljon enemmän kuin Suomessa käydään. Ei voi olla yhtaikaa totta, että Jumala on olemassa ja että Jumalaa ei ole. Joko uskovat ihmiset ovat harhassa tai sitten ateistit.

Suomen teologisen instituutin tutkija Timo Eskola kiinnittää tämän lehden kolumnissaan huomiota siihen, että jotkut ateistit kaunistelevat oman maailmankatsomuksensa seuraamuksia. Tästä heitä ovat syyttäneet myös toiset ateistit, kuten John Gray.

Kaikki ateistit eivät kuitenkaan ole jättäneet epäselväksi, mihin ateismi maailmankatsomuksena johdonmukaisesti ajatellen johtaa:

Nobel-palkittu biologi Jacques Monod kirjoitti: ”Meidän täytyy kasvaa hyväksymään se tosiasia, että olemme yksin universumissa. Emme ainoastaan yksin, ikään kuin se ei olisi jo tarpeeksi paha asia, vaan yksin valtavassa tunteettomassa kaikkeudessa, josta me tulimme vain sattumalta. Meillä ei siksi ole mitään päämäärää, tarkoitusta tai merkitystä. Eikä siksi mitään lakia, velvollisuutta tai moraalia.”

Toinen ateistibiologi William Provine on todennut ateismin merkitsevän, että ”ei ole Jumalaa, ei elämää kuoleman jälkeen, ei vapaata tahtoa, ei lopullista tarkoitusta elämässä, eikä mitään lopullista perustaa etiikalle.”

Tällaisessa inhorealistisessa, loppuun asti rehellisessä ateismissa on monta suurta ongelmaa. Erääseen ongelmaan kiinnittää huomiota psykiatri Richard Winter: ” Yritys elää uskoen, ettei elämässä ole mitään lopullista merkitystä tai tarkoitusta ja ettei ole mitään mieltä edes etsiä niitä, voi olla hyvin masentavaa, vähintäänkin. Elämästä tulee hyvin tylsää. Millään ei ole varsinaisesti merkitystä. Mikään ei ole lopulta tärkeää.”

Ateismia seuraa usein tietty käytännön nihilismi. Tämän näkee virallisen ateismin inspiroimana johdetuista valtioista. Esimerkiksi viime vuosisadan kommunistisia valtioita tarkastelemalla voi nähdä, mihin yhteiskunnan virallistama ateismi käytännössä johtaa. Nämä kymmenien miljoonien ihmisten hengen maksaneet yhteiskunnalliset kokeilut osoittavat, mitä tapahtuu, kun uskontoa aletaan systemaattisesti kitkeä pois yhteiskunnasta. Tämä on syytä muistaa myös keskustelussa uskonnonopetuksen lopettamisesta.

Toinen suuri ongelma ateismin suhteen on, ettei sen kuvailemaa maailmaa ole olemassa. Maailma ei ole sellainen, jollaiseksi ateistit sen kuvailevat.

Maailmassa ja ihmisen elämässä on paljonkin tarkoitusta. Ehdoton, lopullinen oikea ja väärä ovat olemassa. Ihminen on vastuullinen olento. Ja ennen kaikkea: me emme ole universumissa yksin! Jumalan olemassaolo on ilmeinen tosiasia.

Ateismi tarvitsee massiivisen torjunnan sen kieltämiseksi, että me olemme Jumalan luomia ihmisiä Jumalan luomassa maailmassa ja että olemme lopulta vastuussa elämästämme Luojallemme.