26.2.2004

”En jaksa enää päivääkään tätä oksettavan pinnallista elämääni.”

Huokailija oli hyvin moderni ihminen, joka oli kokeillut elämässään vähän kaikkea – myös erilaisia uskontoja. Lähelle osunut traaginen kuolema ja muutama muu dramaattinen tapahtuma räjäyttivät kuitenkin tukahdutetun turhautumisen esille kuin tulivuorenpurkaus. Kysymyksiä oli paljon, mutta mistään ei tahtonut löytyä ihmistä, jolla olisi ollut aikaa ja kiinnostusta miettiä niitä yhdessä. Kaikilla tuntui olevan liian kiire, tai sitten heille riittivät aikamme tarjoamat valmiiksi pureskellut, kliseiset vastaukset. Heitä ei kiinnostanut mennä syvemmälle ja kysyä vielä vaikeampia.

Olemmeko kadottaneet taidon ihmetellä ja kysellä? On piinallista kuunnella aamukuudesta iltakymmeneen uutisia Nokian markkinaosuuksista aikana, jolloin lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarve on huippulukemissa. Meillä menee hyvin vain, jos elämän arvoasetelmat voi laskea prosenteissa. Mutta entä jos elämän todella arvokkaat asiat mitataankin suhteissa – jumalasuhteessa ja ihmissuhteissa?

Kaveria ei jätetä – vaille osinkoa! Tämä on liian pinnallinen tulkinta siitä, mitä ”kaveria ei jätetä” oikeasti tarkoittaa. Uskollisuus on suurempi asia kuin menestys. Itse asiassa menestys voi olla pakoa todellisuudesta. Jotkin elokuvat menestyvät siksi, että ne kertovat, miten hukassa me todella olemme.

Raamatussa, Vanhassa testamentissa, on sellainen aikanamme aivan liian vähälle huomiolle jäänyt kirja kuin Saarnaajan kirja. Siinä kerrotaan, että Jumala on luodessaan ihmisen asettanut hänen sydämeensä myös iankaikkisuuden. Jonkun ihmisen sydämessä uskoa ja iankaikkisuutta koskevat kysymykset saattavat kuitenkin olla melkoisen jääpeitteen alla.

Kuka meidät on saanut lakkaamaan kyselemästä? Tarkoitus olisi, että kyselisimme ja ihmettelisimme elämää pienestä pitäen. Täytyykö siitäkin kirjoittaa opas?

Eikö jokainen ihminen, jolla on edes hetki aikaa pysähtyä, ole ainakin jonkin verran kiinnostunut tietämään jotakin seuraavista kysymyksistä: Voiko olla sattumaa, että miljardien taivaankappaleiden joukossa vain tällä yhdellä planeetalla vallitsevat ne yksityiskohtaisen tarkat olosuhteet, joissa elämä on mahdollista? Mistä kaikki on saanut alkunsa? Onko Jumala olemassa? Millainen hän on? Voiko hänet tuntea? Miksi minä olen olemassa? Onko minun olemassaolollani jokin tarkoitus? Voisinko minä löytää tuon tarkoituksen? Miksi minä teen ja ajattelen pahaa ja olen paha? Miksi en pääse pahasta irti silloinkaan, kun todella haluaisin? Kuka voi päästää ihmisen syyllisyydestä?

Kysymyksiä on niin paljon ja ne ovat niin mielenkiintoisia, että yksi elämä ei riitä niiden kaikkien pohtimiseen. Alkuun ehtii kuitenkin hyvin päästä. Suurin mahdollinen virhe on lakata kyselemästä ja ihmettelemästä, heittäytyä vain virran vietäväksi ja elää kuin lastu laineilla. Sellainen elämäntyyli repii ihmisen sisäisesti rikki ja kuihduttaa hänen ajattelunsa tasolle, joka ei ole ihmisen arvoinen.

Kysyvä joutuu kuitenkin nykyään voittamaan oman välinpitämättömyytensä lisäksi myös epäilyksensä, onko ihmisen peruskysymyksiin vastauksia olemassakaan. Kristillisen uskon mukaan on. Ne ovat vastauksia, jotka on koeteltu ja hyväksi havaittu jo kahdentuhannen vuoden ajan. Ne eivät ainoastaan avaa uutta ikkunaa ja uusia näköaloja elämään, vaan johtavat kokonaan uuteen kokemusmaailmaan, niin kuin C. S. Lewisin Narnia-sarjan alussa vaatekomeron ovi johtaa uuteen maailmaan.