2.10.2008

Jo toinen joukkomurha koulussa järkyttää suomalaisia. Syitä kammottaviin tekoihin etsitään eri puolilta. Apua pahoinvointiin ja toimenpiteitä puutteiden korjaamiseksi pohditaan laajasti, kuten pitääkin. Liian yksipuoliset arviot ja ratkaisut eivät auta. Apua tarvitaan laajalla rintamalla.

Yksi liian vähälle huomiolle jäänyt asia on Jokelan ja Kauhajoen surmaajia yhdistänyt näkemys elämästä. Kumpikin näki sen synkkänä taisteluna olemassaolosta, ja kumpikin vihasi ihmiskuntaa. Tällainen ajattelu ei jarruta mitenkään mielettömien ja sairaiden ajatusten toteuttamista. Päinvastoin, tällainen yhä suositumpi maailmankatsomus luo siihen pikemminkin kasvualustan. Nyt tarvitaan kipeästi terveempää kuvaa elämästä ja ihmisestä.

Ihminen on luotu. Hän on vastuussa kaikista ajatuksistaan ja teoistaan Luojalleen. Luoja on rakkaudessaan asettanut ihmisen käyttäytymiselle elämää suojelevat rajat – mutta ei ainoastaan rajoja. Kristinuskon sanoman mukaan Kristus on myös kuolemallaan sovittanut kaikki meidän pahat ajatuksemme ja tekomme. Hän tarjoaa täysin uuden alun ja uudenlaisen sisällön täyttämän elämän mahdollisuuden jokaiselle, yhtä hyvin syvistäkin tunne-elämän vaurioista kärsiville kuin muillekin.

Tämä ei ole vain hartaudellista puhetta, se on koettu todeksi elämässä. Jumala on olemassa, ja hänellä on suunnitelma jokaista ihmistä varten. Me voimme kuitenkin tehdä turhaksi tuon suunnitelman ja tuhota sekä oman että toistemme elämän. Yhtään nuorta miestä ei ole tarkoitettu murhaajaksi, vaan elämään rakentavasti ja toisia ihmisiä palvellen, kunnioittaen ja rakastaen.

Sekä poliisi että nuorisoasiantuntijat ovat varoittaneet, että Jokelan ja Kauhajoen kaltaisia tragedioita voi olla tiedossa lisää. Meillä ei ole enää päivääkään aikaa elää ikään kuin ei olisi väliä, mitä lapsemme ja nuoremme – ja me itsekin – elämästä ajattelemme. Elämänkatsomus johtaa elämäntyyliin. Ajatukset johtavat tekoihin. Nyt on aika pohtia syvästi ja perusteellisesti sitä, mikä näkemys elämästä on totuudenmukainen ja paras pohja rakentavalle ja rakastavalle elämäntavalle. Ja tietysti myös sitä, kuka tarjoaa epätoivon iskiessä toivon.

Kun elämä päättyy – järkyttävästi tai hiljaa sammuen – se on peruuttamatonta. Elämme vain kerran. Mutta Kristus antoi kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan meille iankaikkisen elämän toivon. Elämä jatkuu konkreettisessa ja todellisessa ulottuvuudessa Jumalan luona. Jokainen, joka on sitoutunut Kristukseen, jakaa hänen kanssaan iankaikkisen taivaan. Mitä muuta toivoa meillä voisi ennen pitkää odottavan kuolemamme edessä olla?

Uskovaakaan ihmistä ei tässä elämässä säästetä raastavilta surun ja epätoivon tunteilta, ahdistukselta ja peloilta kammottavan pahuuden edessä. Jokaiselle on kuitenkin tarjolla myös järkkymätön toivo: Kristus on ylösnoussut. Hän on kuolemalla voittanut kuoleman vallan. Kuinka kipeästi me kaikki tarvitsemmekaan häntä!

On pidettävä huolta siitä, ettei tämä pohjimmainen toivo jää pimentoon, kun haemme lääkkeitä aikamme pahoinvointiin.