19.4.2012

Vietin viikonvaihteen tiiviisti teologian ja filosofian tohtori William Lane Craigin ja hänen vaimonsa Jeanetten kanssa heidän Suomen vierailunsa aikana. Tohtori Craig on yksi maailman johtavia uskonnonfilosofeja ja kristillisen uskon puolustajia.

Craigin esiintymiset Helsingissä ja ennätysmäärän kuulijoita koonneessa Apologiaforumissa Ryttylässä olivat erittäin korkeatasoisia. Ne olivat loogisesti tarkkaan perusteltuja ja hyvällä puhetaidolla esitettyjä, aivan niin kuin hänen kymmenet kirjansakin, kuten viime viikolla suomeksi ilmestynyt uutuuskirja Valveilla – uskon perusteltu puolustaminen.

Kirjojen ja luentojen taustalla on vuosikymmenten tutkimustyö, kaksi väitöskirjaa – Saksassa ja Englannissa – ja satoja akateemisia julkaisuja. Craig on myös väitellyt julkisesti johtavien raamattukriitikkojen ja ateististen filosofien kanssa eri puolilla maailmaa.

Muutama muukin asia puhutteli minua viikonvaihteen aikana yhtä paljon kuin puheiden rautainen asiasisältö: professorin ja hänen vaimonsa asenne heidän kohtaamiaan erilaisia ihmisiä kohtaan, vilpitön kiinnostus ihmisten kysymyksistä ja persoonasta sekä kyky keskittyä muihin, ilman tarvetta tuoda koko ajan esille itseään. Jäi tunne, että nämä ihmiset olivat täällä vähintään yhtä paljon kuuntelemassa ja oppimassa meiltä suomalaisilta kuin opettamassa meitä.

Puhuttelevaa oli myös yli kolmekymmentä vuotta naimisissa olleen parin suhtautuminen toisiinsa. Craigien tapa puhua toisilleen, ja toisistaan, oli poikkeuksellinen: vaimon innostus miehensä työstä ja saavutuksista ja miehen myönteiset kommentit vaimostaan. En oikein usko, että se oli pelkkää amerikkalaisuutta. Siinä on pakko olla muutakin, ainakin vuosikymmenien jälkeen.

Lisäksi puhutteli heidän avoimuutensa. Olen usein kuullut, että amerikkalaiset eivät helposti avaudu. Craigit olivat sitten se kuuluisa poikkeus. Puhuessaan helsinkiläisille opiskelijoille perjantai-iltana professori Craig kertoi avoimesti omasta kamppailustaan vaikean, vanhemmiten pahenevan lihassairautensa kanssa, siitä seuranneista itsetunto-ongelmista, jotka paljastuivat hänelle vasta avioliittoterapeutin luona, sekä omasta taivastoivostaan, joka perustuu Jeesuksen ylösnousemukseen.

Vanha sanonta pätee edelleen: ”Ei ole kyse vain siitä, mitä sanomme. On myös tärkeää, miten sen sanomme”. Elämämme voi olla ristiriidassa sen kanssa, mitä me sanomme, tai tukea sanomaamme.

Hauskassa jännitteessä kaiken edellisen ”fanitukseni” kanssa on William Lane Craigin vahva korostus, ettemme me ole kristittyjä ja usko Jumalaan sen takia, mitä mahdollista hyvää hedelmää kristinusko saa aikaan omassa elämässämme tai yhteiskunnassa. Olemme kristittyjä yksinkertaisesti tultuamme vakuuttuneeksi siitä, että kristinusko on totta.

Se onko jonkun julistama sanoma totta, ei riipu julistajan persoonallisista ominaisuuksista. Mutta ne voivat tehdä sanoman kuuntelusta paljon miellyttävämpää ja vakuuttavampaa. Puu tunnetaan myös hedelmistään.