12.6.2008

Uudessa testamentissa usko on hyvin yhteisöllinen asia. Sooloilijakristittyjä ei juurikaan ole. Jokainen uskovainen on syntynyt perheeseen – Jumalan perheeseen. Mutta hänet on myös välittömästi kutsuttu paikalliseen uskovien yhteyteen, käytännön seurakuntayhteyteen muiden uskovien kanssa.

Elävä, toimiva kristittyjen yhteys on uskovalle välttämätön monista syistä. Maailma ei ole uskovainen, eikä kukaan voi pysyä uskossa saamatta tukea, opetusta, ohjausta ja suojaa, jonka elävä yhteys muihin uskoviin tarjoaa. Sosiologit sanovat, että jos jollakin ihmisryhmällä on valtakulttuurista poikkeavat arvot – niin kuin kristityillä monessa asiassa nykyään on – he voivat säilyttää omat arvonsa vain, jos heillä on tarpeeksi toimiva ja toinen toistaan tukeva yhteys keskenään. Muuten he mukautuvat hiljalleen ympäristönsä aate- ja arvomaailmaan. Samaan viittaa vanha kristillinen sanonta: ”Yksinäinen puu ei kauan pala.”

Uskovien yhteys, hengellinen koti on myös paikka, jossa saadaan ruokaa. Seurakuntayhteys ei ole vain hoitoa ja yhteyttä varten. Siellä on tarkoitus myös oppia. Jeesuksen käsky ”…opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää” on tarkoitus ottaa todesta ja panna käytäntöön. Tämä tapahtuu nimenomaan seurakuntayhteydessä.

Aina ei kattaus voi olla juhla-aterian tasoa, mutta jos tarjolla oleva ruoka on myrkyllistä tai niin epäterveellistä ja vitamiinitonta, ettei se ravitse, on selvästi syytä vaihtaa ruokapaikkaa. Ei voi olla tarkoitus, että uskova roikkuu loputtomasti mukana sellaisessa yhteydessä, jossa hänen uskonsa näivettyy ja lopulta kuolee. Jos ruokatarjontaa ei saada terveelliseksi ja ravitsevaksi, on hakeuduttava jonnekin, missä sellaista on tarjolla. Näin ihmiset yleensä spontaanisti tekevätkin, eikä heitä tule siitä syyllistää. Pikemminkin on tehtävä työtä sen eteen, että tarjolla oleva hengellinen ravinto on tasapainoista ja ravitsevaa.

Kyse ei ole ainoastaan siitä, että seurakunnassa saatava opetus on kunnossa. Ihminen oppii myös keskusteluista, malleista ja koko siitä yhteydestä, jossa hän elää. Suurin osa siitä, mitä olemme oppineet, on joistakin ihmisistä, jotakin kautta, ”tarttunut” meihin. Siksi on niin tärkeää, että hengellinen yhteys, hengellinen koti, johon kuulumme, toimii terveellä pohjalla ja ohjaa ja rohkaisee meitä uskonelämässämme oikeaan suuntaan.

Seurakuntayhteyden tulee myös olla paikka, jossa uskovat varustetaan tekemään hengellistä työtä. Omassa hengellisessä kodissaan kukin voi löytää omat lahjansa ja paikkansa Jumalan valtakunnassa ja harjoitella kantamaan vastuuta lahjojensa mukaisesti.

Seurakunnalla on tehtäviä maailmassa. Sen tulee tehdä diakoniaa ja lähetystyötä lähellä ja kaukana. Uskovien keskuudesta tulisi aina löytyä myös niitä, jotka saavat kutsun lähteä lähetystyöhön. On selvää, että mikään tästä ei toteudu ilman vaivannäköä, hikeä ja kyyneleitäkään. Uskovien yhteydessä onkin lopulta tärkeämpää kasvaa kuin viihtyä. Vaikka näiden ei aina tarvitsekaan olla toistensa vastakohtia, käytännössä ne joskus ovat.